Naisten viestijoukkue sai leiman Rio-lippuun!

#UUTINEN 18.7.2016

Suomen Olympiakomitea julkisti tänään lähes lopullisen olympiajoukkueen Rioon. Uintijoukkue täydentyi viestikokoonpanolla kahdeksaan uimariin ja Mimosa Jallow sai kutsun myös henkilökohtaiseen lajiin.

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksiön johtaja Mika Kojonkoski julkisti Suomen olympiajoukkueen Rioon. Kuva: Jussi Salminen

Olympiakomitea nimesi maanantaina kolme uimaria lisää Rion olympiauinteihin. Aiemmin valittujen viiden uimarin lisäksi Mimosa Jallow, Emilia Pikkarainen ja Hanna-Maria Seppälä kirjattiin kokoonpanoon naisten 4x100 metrin sekauintiviestin olympiapaikan myötä.

Kansainväliseltä uimaliitolta on odotettu innokkaasti myös kutsuja henkilökohtaisiin lajeihin B-rajoilla, mutta toistaiseksi sellaisen on saanut vain selkäuimari Mimosa Jallow, joka pääsee varmuudella starttaamaan viestin lisäksi myös henkilökohtaisen 100 metrin selkäuinnin.

B-rajakutsujen vähyys on ollut yllättävää, sillä esimerkiksi Hanna-Maria Seppälä ja Emilia Pikkarainen ovat olympianäyttöjensä valossa toiseksi parhaita niistä, jotka eivät ole saavuttaneet A-rajaa, ja joiden lajikohtainen maakiintiö ei vielä ole täynnä. Lajissa voi uida korkeintaan kaksi uimaria samasta maasta, jolloin molemmilla tulee olla A-raja. B-rajalla voi osallistua vain yksi uimari maata kohden.

Emilia Pikkarainen oli syystäkin hämmentynyt, ettei kutsua B-rajalla ole tullut henkilökohtaiseen lajiin. Hänen näyttönsä 100 metrin perhoseen on 59,09, kun A-raja on 58,74.

– Eihän tämä nyt loppujen lopuksi vaikuta kuin hieman siihen, miten treenailen Riossa, jos en pääsekään henkilökohtaista matkaa uimaan. Satasen perhonen olisi ollut kisojen ensimmäisenä päivänä ja viesti taas viimeisenä, olisihan se toki mukavampaa ollut, jos viestiä ennen olisi saanut oman startin alle, Pikkarainen tuumi.

Suomen uintijoukkue Riossa on kahdeksan uimarin vahvuinen. Viisi uimaria on valittu henkilökohtaisilla A-rajoilla, ja naisten viestijoukkue tekee paluun olympialaisiin 20 vuoden tauon jälkeen. Yleisurheilu on Suomen suurin lajiryhmä Riossa, uinnin ohella myös purjehduksella on kahdeksan urheilijaa.

Suomen uintijoukkue Rion olympialaisissa

Mimosa Jallow
Tanja Kylliäinen
Jenna Laukkanen
Emilia Pikkarainen
Hanna-Maria Seppälä
Matias Koski
Ari-Pekka Liukkonen
Matti Mattsson