Mimosa Jallow harppasi uudelle sekunnille!

#UUTINEN 5.7.2015

Grand Prix Challenge -uinnit päätettiin tiivistunnelmaisiin pudotuskisoihin. Mimosa Jallow putsasi kisojen parhaat GP-pisteet parantamalla kolmesti SE-aikaa selkäuinneissa.

Jo sunnuntain aamujakson alkuerissä uuden Suomen ennätyksen 100 metrin selkäuinnissa kellottanut Mimosa Jallow voitti illalla lajin finaalin usean sekunnin erolla. Aamulla kolme sekunnin kymmenystä SE:tä kaunistellut, Swimming Jyväskylän tähti, räjäytti potin myös illalla ja laittoi ennätyksen uusiksi vielä vajaalla neljällä kymmenyksellä. Nainen kellotti hurjan SE-ajan 1.00,75, joka on MM-kisojakin ajatellen jo todella kova. Se ennakoi semifinaalipaikkaa.

– Tiesin, että jos saan mielen mukaan toiselle 50 metriselle, ajat paranevat, Jallow kommentoi iltauinneissa heti altaasta noustuaan.

Rion todella kovasta A-rajasta Jallow jäi tasan puoli sekuntia, mutta lähtee innolla sitä metsästämään.

– 1.01:n alitusta en osannut vielä odottaa! Toivottavasti Rion raja alittuu jo MM-kisoissa, päivässä yli kuusi kymmenystä SE:tä parantanut Jallow jatkoi.

Vandersin Emilia Pikkarainen hätisteli omaa kauden parastaan, tällä kertaa 100 metrin perhosuinnissa, voittoaika oli 59,79. Perhostelija osoitti kovaa kuntoaan läpi kisojen ja on hyvissä lähtöasemissa ajatellen MM-uinteja.

Cetus Espoota edustava Hanna-Maria Seppälä ui koko kisojen ajan vakuuttavan tasaisesti kovia aikoja. Maanantaina ehjän kauden uinut nainen suuntaa muiden MM-uimareiden kanssa Torremolinokseen kahden viikon leirille valmistautumaan.

– Tosi hyvältä tuntui! Kokonaisuutena hienot kisat, ei yhtäkään epäonnistunutta starttia, Seppälä summasi kisat viimeisen vedon jälkeen. Ainoa häntä harmittanut seikka oli Rion A-rajasta neljän sadasosan päähän jääminen.

Challenge finaaleissa nähtiin kovaa vauhtia ja raastavia maitohappoja

Sunnuntaina ohjelmassa olivat sekä naisten että miesten rinta- ja vapaauinnin 50 metrin Challenget, joiden päätteeksi uimarit eivät aina päässeet omin voimin altaasta ylös. Ari-Pekka Liukkonen aloitti vapaauinnin 50 metrin ensimmäisen finaalin kovalla ajalla, 22,07 sekuntia, joka on jälleen kerran Rion rajan alitus, neljättä kertaa maaliskuun alun jälkeen. Liukkonen ui ensimmäisen vedon täydellä teholla ja lopetti toisessa finaalissa leikin kesken. 

Jenna Laukkanen taasen veti läpi 50 metrin rintauintien finaalit pitäen yllä hurjaa vauhtia. Ensimmäinen 50 metriä kellottui aikaan 31,13 sekuntia ja viimeinen rutistus taittui vielä 31,48 sekuntia. Laukkasen nimissä oleva Suomen ennätys on 31,08 sekuntia. 

Uimareille rankkaa, mutta yleisölle viihdyttävää Challenge-finaalia kommentoitiin kahden minuutin palauttelun aikaisissa haastatteluissa monella tavalla, kaikista paistoi rankkuus. 50 metrin vapaauinnissa Helsingfors Simsällskapin Laura Kurki kertoi toisen finstan jälkeen, että kovempaa menoa ei tulla häneltä näkemään. Mehut tiristettiin jo alkusoitossa. Samassa lajissa, viimeistä vetoa ennen, Eura Swimming Teamin Tessa Nurminen taas kommentoi:

– Tässä vaiheessa ei uinnista voi muuta kuin nauttia. Olen aivan loppu.

Hanna-Maria Seppälä piti raakaa kilpailua hyvänä show´na ja hymyillen villitsi yleisöä.

– Kilpailu on uimarille todella rankka, mutta Suomen uinnille hyvä. Täällähän sitä ollaan teitä viihdyttämässä!

Challengit pähkinänkuoressa

Erityislaatuisessa Challenge-finaalissa uitiin neljä erää kahden minuutin palautuksella. Ensimmäisessä välierien 8 parasta, toisessa ensimmäisen erän 6 parasta, kolmannessa toisen erän 4 parasta ja neljännessä kolmannen erän 2 parasta. Neljännen Challenge-erän voittaja kruunattiin lajin voittajaksi, ja toiseksi sijoittunut kakkoseksi. Lajin kolmannen sijan saavutti kolmannen erän kolmanneksi sijoittunut.

GP-pisteiden perusteella palkitut uimarit

Vammaisuintisarja
1) Latikka Antti Cetus 1332
2) Natunen Mikael JUK 1064
3) Koskinen Joel UKK 948

Matkurisarja (400 m ja pidemmät)
1) Piiroinen Eetu SGR 36
2) Pihkamäki Eveliina RiUS 36
3) Kortetjärvi Hilla RaisU 30

Vapaauintisarja
1) Seppälä Hanna-Maria Cetus 36
2) Jallow Mimosa SWIM 30
3) Liukkonen Ari-Pekka Cetus 18 

Rintauintisarja
1) Laukkanen Jenna SCV 36
2) Provorkov Filipp Viimsi 33
3) Myrén Sami HSS 24

Selkäuintisarja
1) Jallow Mimosa SWIM 68
2) Markkanen Janne SWIM 24
3) Laukkanen Jenna 21

Perhosuintisarja
1) Pikkarainen Emilia Vanders 48
2) Pokkinen Tuomas Cetus 24
3) Norismaa Nea JoUS 21

Tulospalvelu: www.livetiming.fi 

grandtour.simmis.fi 

Uimaliiton GP-kisasivu