Mattsson viides, Laukkaselle finaali huippuajalla

#UUTINEN 19.5.2016

Matti Mattsson ui ensimmäisessä EM-finaalissaan viidennelle sijalle. Perjantaina on Jenna Laukkasen vuoro samassa naisten finaalissa.

Kuva: Jussi Salminen

Matti Mattssonille oli tarjolla EM-mitali miesten 200 metrin rintauintifinaalissa. Pronssille olisi riittänyt keskiviikkoinen välierätulos, mutta porilainen jäi siitä reilut puoli sekuntia, ja kärkikaksikon jälkeisessä tasaisessa rintamassa se tuotti viidennen sijan.

Mattssonin aika oli 2.10,69, mikä on hänen seitsemänneksi paras kautta aikain. Kokonaisuutena olympiavuoden EM-finaalitaso hieman laski kahden vuoden takaisiin edellisiin EM-kisoihin verrattuna. Mitaleille vaadittiin 2.10,39 ja kärkikaksikko Ross Murdoch (2.08,33) ja Marco Koch (2.08,40) olivat omaa luokkaansa kahdeksan uimarin finaalissa.

- Vähän jäi harmittamaan, kun mitali oli niin lähellä. Välikisa kumminkin, Rioa kohti on hyvä jatkaa. Finaalissa ei ollut niin rentoa, mitä oli semifinaalissa, Mattsson tuumi.

Laukkanen vain parin sadasosan päässä parhaastaan

Perjantai-illallekin saatiin suomalainen 200 metrin rintauintifinaali, kun Jenna Laukkanen eteni välierien seitsemäntenä jatkoon. Hän onnistui hienosti, sillä tulos 2.25,47 on vain kaksi sadasosaa hitaampi kuin viime kesän MM-välierien Suomen ennätys. Naisten lajissa EM-finaalin rima oli nyt reilut puoli sekuntia korkeammalla kuin kaksi vuotta sitten. Laukkasen finaali kisataan perjantaina klo 20.40 Suomen aikaa.

Uimaliiton EM-kisasivu