Mäkinen täräytti rennosti SE-ajan Riossa

#UUTINEN 12.9.2016

Paralympiauintien viidentenä kisapäivänä nähtiin kisojen ensimmäinen vammaisuinnin Suomen ennätys, kellottajana Meri-Maari Mäkinen. Leo Lähteenmäkikin aloitti kisansa.

Meri-Maari Mäkinen ylsi rennolla suorituksella ennätysvauhtiin 50 metrin perhosessa. Kuva: Paralympiakomitea

Raision Urheilijoiden Meri-Maari Mäkisen kunto kiihtyy hienosti aikataulussa kohti huippuaan. Vuorokautta ennen päämatkaansa 200 metrin sekauintia Mäkinen kellotti 50 metrin perhosen uuden SE-ajan 44,52. Samalla lohkesi myös toistaiseksi paras sijoitus, kymmenes, vaikkakaan kilpailijoita ei S7-luokassa enempää nähtykään. Reilun parin kymmenyksen ennätysparannukseensa Mäkinen oli hyvin tyytyväinen:

– Tosi iloisilla mielin, vaikka ei nyt ihan sprinttivaihdetta saanut kunnolla päälle, kun ollaan treenattu pidemmälle matkalle, ehkä se uinti siksi pikkuisen nyt suti, Mäkinen kertoi Riosta.

Finaalikahdeksikkoon olisi vaadittu reilut viisi sekuntia nopeampi tulos, joten Mäkinen keskittyi täysin oman vauhtitavoitteensa täyttämiseen.

– Jos sekauintiin saan rennon aloituksen, en ihmettelisi, jos ensimmäisen viisikymppisen väliaika olisi lähellä tuota 44,5:tä, Mäkinen mietti.

– Kyllä fiilis on nyt luottavainen siihen sekariin. Finaaliin pääsy vaatii ennätysparannusta, olisi kyllä hienoa päästä iltajaksoon uimaan, siellä olisi vielä hienompi fiilis kisata.

Lähteenmäki avasi kisat kauden kärkiajalla

Swimming Jyväskylää edustava Leo Lähteenmäki ui maanantaina ensimmäisen paralympiastarttinsa. Satasen vapaauinti taittui aikaan 59,08 tuottaen 15. sijan. Tulos on Lähteenmäen kauden paras, mutta kesän 2013 Suomen ennätysaika jäi reilun sekunnin päähän.

– Ekat 60 metriä tuntui todella hyvältä, 80 metrin kohdalla tuli seinä pystyyn. Tavoitteena oli finaalipaikka, olisi aika saanut olla vähän parempi. Ei tästä sen kummempia johtopäätöksiä kannata tehdä huomista ajatellen, Lähteenmäki kommentoi ennakoiden tiistain 50 metrin vapaauinnin päämatkaa.

Lähteenmäen S9-luokka on hyvin kilpailtu, ja vastustajia jyväskyläläisellä olikin peräti 20. Finaalin karsinta-ajaksi muodostui 57,84. Tämän luokan taso on kehittynyt edellisistä paralympialaisista peräti 0,73 sekuntia.


Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla 

Tulospalvelu: www.rio2016.com