Mäkelänrinteen Uintikeskuksen palkintovitriinin sisältö paljastettiin

#UUTINEN 13.3.2015

Mäkelänrinteen uintikeskuksessa paljastettiin torstaina 12.3.2015 uuden palkintovitriinin sisältö. Huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä ja pääministerinä sekä eduskunnan puhemiehenä toiminut, tunnettu uintiurheilija Paavo Lipponen toimivat kunniatehtävän suorittajina.

Vitriinihankkeen on vireille pannut sekä lahjoittanut Suomen Uimaliiton Tuki Ry. Siinä pidetään esillä suomalaisen uintiurheilun palkintoja, joiden on muistuttaa menneistä kamppailuista ja uintiurheilijoista. Kokoelmaa voidaan tulevaisuudessa täydentää ja se voi vaihdella vuosien saatossa. Vitriinin sivuille asennetuissa ruuduissa vaihtelevat palkintojen esittelytestit.

Suomen Uimaliiton Tuki Ry:n puheenjohtajana toimivan teollisuusneuvos Yrjö M. Lehtosen aloitteesta rakennettu uintikeskus perustettiin vuonna 1996. Kansainvälisten kilpailuiden mitat täyttävä uintikeskus otettiin käyttöön 12.6.1999. Alunperin keskus suunniteltiin kattamaan lähiseudun 100 000 asukkaan tarpeet. Se odotettiin saavuttavan vuosittain 300 000-400 000 kävijää.

Nykyään Suomen suosituimmassa uintikeskuksessa on käynyt yli 11 miljoonaa kävijää ja viime vuoden aikana saavutettiin 800 000 kävijän haamuraja. Urheiluhallien toimitusjohtaja Pekka Laitisen mukaan kävijämäärä on edelleen kasvussa, jonka vuoksi hän toivoo keskukselle suunnitellun laajennuksen toteutuvan suunnitellusti seuraavien vuosien aikana. Sen lisäksi, että Suomen huippuvesiurheilijat käyttävät tiloja, myös Suomen suurimman lukion, Mäkelänrinteen, huippu-urheilijat hyödyntävät erinomaisia olosuhteita. Unohtamatta alati kasvavan arkiliikkujien ryhmän tarpeita vesi- ja ryhmäliikunnalle.

Heinäkuussa 2015 uimaseura Helsingfors Simsällskap järjestää Mäkelänrinteessä Grand Prix Challenge -kilpailun ja maaliskuussa 2016, yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa, Suomen mestaruuskilpailut.