Lyhyen radan SM-uinnit aluillaan Oulussa

#UUTINEN 16.11.2017

Lähes kaikki Suomen kärkiuimarit ovat kokoontuneet Ouluun ratkomaan Suomen mestaruuksia. Kisojen aamujaksoja voi seurata striimattuna Livetiming-palvelussa ja finaaleja iltaisin suorana Yle Areenassa.

Lyhyen radan Suomen mestaruuksista uidaan torstaista sunnuntaihin Oulussa Raksilan uimahallissa. Reilut 400 uimaria 47 uimaseurasta saapuu Ouluun mittelemään nuorten, aikuisten ja vammaisuinnin Suomen mestaruuksista.

SM-uinnit ovat viimeinen näytönpaikka 13.–17. joulukuuta kisattaviin Kööpenhaminan lyhyen radan EM-kisoihin. Vielä lähempänä ovat kuitenkin parauinnin MM-kilpailut, jotka käydään 2.–7. joulukuuta Meksiko Cityssä. Kisat piti uida jo lokakuun alussa, mutta maanjäristyksen aiheuttamat vauriot siirsi kisoja parilla kuukaudella. Parauinnin MM-joukkueesta Antti LatikkaLeo Lähteenmäki ja Jessika Markkanen nähdään Oulun SM-altaassa.

EM-uintien viimeiset näytöt Oulussa

17 uimaria on jo saavuttanut Kööpenhaminan EM-uintien tulosrajan ja heistä melkein kaikki ovat Oulussa mukana. Yhdysvalloissa harjoittelevat Matias KoskiSilja Känsäkoski ja Fanny Teijonsalo puuttuvat joukosta. Oulussa on odotettavissa EM-näyttöjä esimerkiksi Tanja Kylliäiseltä, joka treenannut kesästä alkaen Rion olympialaisia seuranneen olkapääleikkauksen jälkeen.

Ari-Pekka Liukkonen ja Mimosa Jallow ovat väläyttäneet tänä syksynä jo Suomen ennätysvauhtia, ja ovat tuloksillaan maailmantilaston kärkikymmenikössä, mikä luo mielenkiintoa myös Oulun SM-startteihin. Naisten rintauinnissa on myös todella kova taso, nappaako Jenna Laukkanen seitsemännen perättäisen lyhyen radan Suomen mestaruuden 50 metrillä, vai yllättääkö Veera Kivirinta tai Ida Hulkko puolustavan Euroopan mestarin?

Entä mikä on loppukesästä maailmancupissa SE-aikoja saavuttaneen Riku Pöytäkiven vauhti neljä viikkoa ennen EM-koitosta?

SM-finaalit nähdään suorana Yle Areenan välityksellä. Iltajaksot alkava torstaista lauantaihin klo 18.00, mutta sunnuntaina jo klo 17.00.

Seuraa SM-uinteja täältä:

Aamujaksot klo 9.30 alkaen www.livetiming.fi (SuperLive-välilehti) 

Finaalit klo 17.55 alkaen (su 16.55) Yle Areena