Liukkoselle välierädebyytti maailmantasolla

#UUTINEN 28.7.2017

Neljänsiin pitkän radan MM-kisoihin ja kaksiin olympialaisiin osallistunut Ari-Pekka Liukkonen sai vihdoin haluamansa jatkopaikan. Ensimmäinen tavoite täyttyy, kun hän astelee perjantai-iltana MM-välieriin.

Ari-Pekka Liukkosen ensimmäinen tavoite täyttyi, seuraavaksi haetaan finaalipaikkaa. Kuva: Jussi Salminen

Päämatkansa 50 metrin vapaauinnin alkuerissä vauhdilla 22,12 uinut Ari-Pekka Liukkonen oli 13. nopein ja jatkaa urakkaansa perjantai-iltana. Kahdeksan uimarin finaali on ohjelmassa perjantai-iltana.

– Se oli isoin juttu tässä, että pääsi jatkoon. Mutta oli työläs uinti, vasemmalla puolella on selässä tai kyljessä joku jumi, toivottavasti saadaan se iltaan fyssarin kanssa auki. Muuten on vire tosi hyvä, Liukkonen raportoi.

Liukkoselle 22,12 on vasta uran 16. nopein aika, joten potentiaalia on vielä kiristää. Välieriin vaadittiin kova tulos, 22,18, ja taso oli Liukkosen mukaan odotettu. Peräti yhdeksän uimaria paineli alle 22 sekunnin. Semifinaalit alkavat Suomen aikaa klo 19.09.

Jallow taas ennätyspuuhissa

Liukkosen tapaan 50 metrin matkoille Budapestissa erikoistuva Mimosa Jallow starttasi perjantaina 50 metrin perhosessa ja oli jälleen hyvässä iskussa. Hän tuli uuteen ennätysaikaansa 26,89. Parannusta viime vuoden EM-kisoissa syntyneeseen ennätykseen tuli kolme sadasosasekuntia.

– Osasin odottaa ennätystä, mutta kyllä se silti vähän jännitti, kun olen uinut vain selkää täällä. Silti toivoin pikkuisen kovempaa, kun tiesin SM-kisojen perusteella, että perhonen ja vapaauintikin kulkee, Jallow hehkutti.

Hän jäi vain neljä sadasosasekuntia Emilia Bottaksen viime vuonna uimasta Suomen ennätyksestä. Välieriin vaadittiin 26,34.

– Kyllä siinä edellytykset on Suomen ennätykseen, ja uskon, että tuosta vielä paranee, saattaa sitten parantua vähän enemmän kerralla.

Alkueräuinnissa Jallowia arveluttivat delfiinipotkut, mutta positiivista hän löysi enemmän:

– Hengitys meni nyt tosi hyvin, tein sen jossain 38 metrin kohdalla mikä on hyvä. Se on tärkeää, koska se hidastaa uintiani eniten, Jallow analysoi.

Pöytäkiveltä hyvä uinti kisan päätöslajissa

Riku Pöytäkivi tempaisi satasen perhosessa uuden ennätysaikansa 53,62, mikä vei hänet 40. sijalle. Välieriin vaadittiin 51,96. Ennätykseensä Pöytäkivi oli selvästi tyytyväinen, kun toukokuussa kellotetusta parhaasta lohkesi nyt mukavat 0,15 sekuntia.

– Lähdin hakemaan kovaa ensimmäistä vinstaa, ja sellainen saatiin, pystyin aloittamaan rohkeasti. Mutta eihän tuo aika vielä mihinkään riitä verrattuna vinstan tuloksiin, kun ei ole kestävyyttä. Silti ennätys, niin olen tietysti tyytyväinen, Pöytäkivi summasi.

Pöytäkiven osalta MM-uinnit ovat nyt paketissa. Ensi viikolla hän kilpailee jo Moskovan maailmancupissa 2. elokuuta alkaen.

– Lupaa kyllä hyvää maailmancupiin, lyhyt rata on vahvuuteni, ja kun tämä kausi on panostettu vain nopeuteen, niin odotan mielenkiinnolla 50-metristä lyhyellä radalla, voisi tulla SE, Pöytäkivi jatkoi.


MM-fiilikset tuoreimpina Uimaliiton Twitterissä 

Kuvasatoa Uimaliiton Instagramissa 

Suomalaistulokset Uimaliiton MM-kisasivulla