Liukkoselle ja Lähteenmäelle Rion A-rajat!

#UUTINEN 23.3.2015

Espoon GP-uintien päätöspäivä oli huikea. Yleisölle tarjoiltiin olympialaisten ja paralympialaisten A-rajoja, sekä Suomen ja jopa Pohjoismaiden ennätyksiä. Lopuksi koitti uimareiden tilipäivä.

Cetuksen Ari-Pekka Liukkonen antoi kovat olympianäytöt kesää 2016 varten sunnuntaina Espoon GP-uinneissa. Hän hurjasteli kahdesti FINA:n asettaman tiukan olympiauintien A-rajan alle päämatkallaan 50 metrin vapaassa. Alkuerissä Liukkonen ui 22,17 ja finaalissa 21,99, mikä uupui vai kuusi sadasosaa hänen Suomen ennätyksestään. Nyt Liukkonen on tämän kauden maailmantilaston kolmanneksi nopein mies. Hän myös pesi satasen rintauintifinaalissa Matti Mattssonin uudella ennätyksellään 1.02,35.

Rioon tähyää myös vammaisuimari Leo Lähteenmäki, jolla päämatka Liukkosen tavoin on 50 metrin vapaa. Swimming Jyväskylää edustava Lähteenmäki kauhoi ajan 26,86 ja alitti yhdeksällä sadasosalla kansainvälisen paralympiakomitean A-rajan. Tänä kesänä Lähteenmäen pääkisat ovat heinäkuiset MM-uinnit Glasgow’ssa, jolloin hänellä on puolustettavana MM-pronssia kahden vuoden takaa.

Mimosa Jallow ui sunnuntaiaamuna kovan Suomen ennätyksen 100 metrin selkäuinnissa. Alkuerissä syntynyt 1.01,36 ei kuitenkaan parantunut illan finaalissa. Hanna-Maria Seppälä menetti vuoden 2008 EM-uintien Suomen ennätyksen peräti 0,58 sekunnin erolla Jallowille.

– Hyydyin finaalissa ihan sikana, muuten sekin olisi mennyt paremmin. Olen silti tyytyväinen kisoihini, ei nämä ennätykset aivan yllätyksinä minulle tulleet, Jallow iloitsi.

Tuloksellaan Jallow myös alitti elokuisten Kazanin MM-uintien esitysrajan ja jäi FINA:n A-rajasta vain 0,11 sekuntia. Tulos sijoittuu tämän kauden maailmantilastossa 17. sijalle.

Espoolaiset viestittivät ruotsalaisia kovemmin 

Jenna Laukkanen hurjasteli uuden oman ennätyksensä 50 metrin rintauinnissa. Aika 31,43 alittaa ensi kesän MM-uintien A-rajan. Veera Kivirinta teki myös ennätyksensä ja alitti tuloksella 31,57 Uimaliiton esitysrajan Kazanin MM-altaaseen. Kivirintakin tarvitsee kuitenkin A-rajan (31,50), sillä kahden uimarin osallistuminen edellyttää molemmilta A-rajaa.

Espoon Cetuksen miesten viestijoukkue kauhoi vielä kisojen lopussa SM-viestin voiton PE-ajalla 4x50 metrin sekauinnissa. Sergei Haukka, Lassi Ohtonen, Tuomas Pokkinen ja Ari-Pekka Liukkonen paransivat jo aamulla Ruotsilta ryöstämäänsä PE-tulosta lukemiin 1.39,52. Ruotsin edellinen Pohjoismaiden ennätys oli 1.41,01 vuodelta 2014.

Espoon GP-kisojen päätteeksi palkittiin rahapalkinnoin 13 uimaria kauden 2014–2015 kolmen osakilpailun GP-sarjan parhaat pisterohmut:

Avoin sarja
1) Liukkonen Ari-Pekka Cetus Espoo 219
2) Jallow Mimosa Swimming Jyväskylä 204
3) Seppälä Hanna-Maria Cetus Espoo 197
4) Laukkanen Jenna Swimming Club Vuokatti 197
5) Lajunen Laura Swimming Jyväskylä 126
6) Norismaa Nea Joensuun Uimaseura 89
7) Torola Miro Vanders 86
8) Pokkinen Tuomas Cetus Espoo 84
9) Juopperi Sami Cetus Espoo 84
10) Markkanen Janne Swimming Jyväskylä 81

Vammaisuintisarja
1) Lähteenmäki Leo Swimming Jyväskylä 5527
2) Koskinen Joel Uimaseura Kangasalan Kuohu 1371
3) Perttu Ylä-Sahra PieKu 1263

Tulokset ja pisteet GP-kisasivulla