Liukkonen palasi välierissä huippuvauhtiinsa

#UUTINEN 9.12.2016

Ari-Pekka Liukkonen ei hukannut tilaisuuttaan päämatkansa välierissä, vaan omi radan myös perjantain finaaliin. Jenna Laukkanen kohensi vauhtiaan hieman maltillisemmin ja eteni sekauintifinaaliin.

Kuva: Kalle Tuori

Ari-Pekka Liukkonen sai uintinsa hienoon lentoon 50 metrin vapaan välierissä ja tuloksena oli MM-finaalipaikka. Jyväskyläläinen kiri peräti 0,35 sekuntia pois alkuerien tuloksestaan ajalla 21,36 ja eteni seitsemänneksi nopeimpana vuorokautta myöhemmin uitavaan finaaliin.

– Hyvä parannus aamusta. Ensimmäiset 15 metriä teki sen eron aamuun, välierässä uinti nousi paremmin pintautumisesta korkealle rullaamaan, muuten aika samanlaiset uinnit tänään. Yllättävää, että sillä 21,7:llä ylipäätään pääsi mukaan välieriin, Liukkonen analysoi.

Liukkosen veto osui todella tasaiseen ryppääseen välierien sijoilla 3–7, jossa vain seitsemän sadasosasekunnin sisällä oli peräti viisi kilpailijaa.

– Ainahan se tiukkaa on, ei se yllättänyt. Mutta se ehkä yllätti, että joitain kovia on jo pudonnut pois, Rion finalisti Bradley Tandy jo alkuerissä ja Kristian Gkolomeev nyt välierissä.

– Minulle tämä on ensimmäinen MM-finaali, liekö jopa Suomen ensimmäinen tällä matkalla. Kaikki on mahdollista finaalissa huomenna, parasta suoritusta lähden hakemaan ja kyllähän siinä SE-saumat on, Liukkonen ennakoi.

Liukkosen kauden paras on Vaasan SM-uintien 21,34 ja Suomen ennätys 21,23.

Naiset paransivat vauhtiaan sekauinnissa

Jenna Laukkanen eteni varmoin ottein naisten 100 metrin sekauinnin loppukilpailuun perjantai-illaksi. Hän onnistui nipistämään aamuisesta ennätyksestään vielä kolme sadasosasekuntia pois ajalla 59,64.

– Olipas yksi hienoimpia hetkiä urallani tähän asti startata Katinka Hosszun vierestä, ja vielä MM-välierässä, ei minulle kovin jokapäiväistä.

– Omat sekauinnit tänään aika samaa rataa, vapaauintiosuudessa on vielä työstämistä. Katsotaan mitä siihen voisi vielä huomiseen finaaliin keksiä, että tulisi loppuun asti hyvin. Toivottavasti vielä vähän isompi siivu lähtisi enkasta pois, Laukkanen tuumi.

Laukkasen kisatahti alkaa kiihtyä, sillä perjantai-illalle on odotettavissa myös 100 metrin rintauinnin välierät, jos ja kun Laukkanen selviytyy siinä perjantaiaamun alkueristä jatkoon.

– En ole edes vielä katsellut huomisillan aikatauluja, ja parempi etten katselekaan, mennään laji kerrallaan. Tulihan tuota finaaliruuhkaa jo harjoiteltua SM-uinneissa ja saattaahan täällä tulla vielä rankempiakin iltoja, kuin pari satasen matkaa.

Fanny Teijonsalo nosti sijoitustaan yhdellä pykälällä ylöspäin 100 metrin sekauinnin välierissä. 15. sija tuli ajalla 1.01,02. Ennätyksestään hän jäi vielä yhdeksän kymmenystä. Finaalikahdeksikko ei selvinnyt suoraan välierissä, sillä jaetun kahdeksannen sijan tulos oli 1.00,05, joten viimeisestä finaalipaikasta järjestettiin vielä uusintauinti, eli swim-off.

Suomalaistulokset Uimaliiton MM-kisasivulla

Torstai-illan suomalaiset

M 50 m VU välierät

1) Vladimir Morozov RUS 21,05 Q
2) Simonas Bilis LTU 21,15 Q
3) Luca Dotto ITA 21,29 Q
…7) Ari-Pekka Liukkonen FIN 21,36 Q

N 100 m SKU välierät

1) Katinka Hosszu HUN 57,53 Q
2) Alia Atkinson JAM 58,54 Q
3) Emily Seebohm AUS 58,96 Q
…5) Jenna Laukkanen FIN 59,64 Q
…15) Fanny Teijonsalo FIN 1.01,02