Leo Lähteenmäki päivitti MM-pronssinsa!

Parauinnin MM-kisat päättyivät mitalitunnelmiin, kun Leo Lähteenmäki taisteli haastavista lähtökohdista MM-pronssille. Suomi sai Meksikon kisoista kolme mitalia, yhden kutakin väriä.

Swimming Jyväskylän Leo Lähteenmäki otti uransa toisen MM-mitalin viime yönä Suomen aikaa Meksikossa. 50 metrin vapaauinnin S9-luokan finaalissa taso vastasi kahden vuoden takaisten MM-kisojen tasoa ollen kärjen osalta jopa kovempi kuin Rion paralympialaisissa. Lähteenmäki puolusti vuoden 2013 MM-pronssiaan ajalla 26,67 ja sai jälleen himmeimmän mitalin.

– Startti onnistui paremmin kuin aamun alkuerissä, mutta veto meni vähän läpi, varsinkin lopussa, Lähteenmäki raportoi.

Maailmanmestaruuteen ui odotetusti maailmantilaston kärkimies Simone Barlaam Italiasta. Hän kellotti 25,38. Hopean vei Espanjan Jose Alcaraz tuloksella 26,22. Alcarazin lisäksi MM-finaalissa oli mukana kaksi Rion paralympiafinalistia.

Lähteenmäelle Meksikon kisat eivät olleet helpot. Kisaviikolla iskenyt vatsatauti verotti vauhtia niin, että jyväskyläläinen putosi 100 metrin vapaassa ensimmäisenä finaalista, siksi 50 metrin pronssi maistuu makealta kesän 2015 MM-kisojen ja Rion paralympialaisten pettymysten jälkeen.

– Ripulin jäljiltä olo oli vieläkin tehoton, mutta näihin olosuhteisiin nähden meni tosi hyvin.

Lähteenmäen Suomen ennätys kirjataan viime kesän SM-uinneista lukemin 26,01. Se olisi nyt tuottanut MM-hopeaa.

Markkanen loisti debyytissään

Naisten S9-luokan 50 metrin vapaauintifinaalissa Helsingfors Simsällskapin Jessika Markkanen piti hienosti sijoituksensa. Markkanen tuli maaliin kuudentena tuloksella 31,29. Mitaliin jäi marginaalia tasan sekunti. 18-vuotiaalle MM-kisojen ensikertalaiselle parhaaksi tulokseksi jäi 100 metrin perhosuinnin finaalin viides sija itsenäisyyspäivänä Suomen ennätysajalla 1.17,28. Tämä oli Suomen joukkueen ainoa SE korkeassa ilmanalassa käydyissä kisoissa.

Suomelle ennätyssuuri MM-mitalisaalis

Meri-Maari Mäkisen MM-kulta 200 metrin sekauinnissa, Antti Latikan hopea 100 metrin selkäuinnissa ja Leo Lähteenmäen pronssi vapaauinnin sprinttimatkalla siivittivät Suomen Meksikon MM-uintien mitalitaulukon 21. sijalle. 

Torstaihin päättyneissä kisoissa jaettiin yhteensä 450 mitalia. Meksikossa sattuneen maanjäristyksen vuoksi kisoja siirrettiin reilulla parilla kuukaudella, ja aluksi vallinnut epätietoisuus sai osan maista ja urheilijoista jättämään kisat väliin. Esimerkiksi yksi valtamaista, Iso-Britannia, puuttui mitalitaulukosta. Tämä verotti osallistujamäärää niin, että osassa vammaluokista lajeissa oli mukana vain yksi osallistuja.

Kisoissa syntyi kuitenkin seitsemän maailmanennätystä ja 37 kisaennätystä. Mitalitaulukon kärjestä löytyivät Kiina, Yhdysvallat ja Italia.


Suomalaistulokset MM-kisasivulla