Laukkanen ja Mäkelä SE-vauhdissa Espoossa

#UUTINEN 19.11.2015

Jenna Laukkanen oli huippuiskussa SM-uintien toisena iltana. Hän ui toisena suomalaisnaisena alle minuutin sekauintisprintissä ja täydensi päiväänsä kovalla SE-ajalla pitkässä rintauinnissa.

Jenna Laukkanen kurotti 200 metrin rintauinnin voittoon komealla Suomen ennätyksellä Espoon SM-altaalla torstaina. Sotkamolainen kohensi peräti 0,55 sekuntia vuoden ikäistä SE:tään aikaan 2.20,75.

– Ajattelin, että ehkä korkeintaan sellaisen 2.21,5 pystyn uimaan, niin olihan tuo tosi yllätys. Mutta täytyy kyllä sanoa, että on tässä kovasti treenattukin, sain varmaan jonkun adrenaliinipiikin sinne viimeiselle vinstalle, kun se tuli niin hyvin, Laukkanen kertoi.

Hän olikin matkan aikana jäljessä omaa ennätystahtiaan, mutta onnistui uinnin lopussa ennen näkemättömän hyvin. Vain puolta tuntia ennen 200 metrin rintauintia Laukkanen teki huippuajan myös 100 metrin sekauinnissa. Hän voitti tuloksella 59,71 ja alitti kautta aikain toisena suomalaisnaisena minuutin rajan.

– Se oli ihan käsittämätöntä, en voi tajuta, ettei se aika alkanutkaan enää ykkösellä, kun en oikein miellä itseäni kovin nopeaksi. Eikä tuo sekari painanut enää kaksisatasella, se oikeastaan vain lämmitti kropan tosi hyvin rintauintiin, Laukkanen iloitsi.

100 metrin sekauinnin Suomen ennätys 58,86 on Hanna-Maria Seppälällä vuodelta 2009. Seppälä otti torstaina sekauinnin pronssia (1.01,10) ja väliin mahtui Fanny Teijonsalo (1.00,56).

Mäkelä kohensi reippaasti satasen vauhtiaan

Riihimäen Uimaseuran Niko Mäkelä oli taas huippuvireessä SM-altaalla. Hän kellotti nuorten Suomen ennätyksen 100 metrin perhosessa. Mäkelä oli aikuisten finaalin viides ajalla 53,40 parantaen tasan kaksi kymmenystä Mika Solan nimissä ollutta 18-vuotiaiden poikien kärkinoteerausta. Huiman riihimäkeläisen venymisestä tekee se, että hänen ennätyksensä ennen SM-uinteja oli 55,01.

Matkan Suomen mestaruuden vei Riku Pöytäkivi. Hänkin ui erinomaisesti aikaan 52,00 jääden vain 0,15 sekuntia omasta Suomen ennätyksestään. Finaali oli todella tasainen, kun Tuomas Pokkinen oli toinen (52,07) ja Anton Herrala kolmas (52,30). Koko mitalikolmikko nähdään joulukuun EM-uinneissa Israelissa.

Miesten 100 metrin rintauinnissa oli tasokas taistelu, kun kärkikolmikko ui reippaasti alle minuutin. Ari-Pekka Liukkonen uusi mestaruutensa (58,85), Andrei Tuomola otti hopeaa (59,28) ja Ossi Oksa pronssia (59,58). Matti Mattsson oli neljäs ajalla 1.00,07.

Vammaisuinnissa päivän huipputuloksen teki Antti Latikka 100 metrin sekauinnissa ajalla 1.03,85 (924 pistettä). Meri-Maari Mäkinen ui samalla matkalla myös hyvän tuloksen lukemin 1.35,93 (826 pistettä).

Cetus Espoon naisten viestijoukkue kellotti Suomen ennätyksen 4x200 metrin vapaauinnissa. Fanny Teijonsalo, Aino OtavaAnna Kotonen ja Hanna-Maria Seppälä paransivat SE:tä kahdella sadasosasekunnilla lukemiin 8.08,49.

Seurapisteet ja mitalitaulukot kisasivuilla www.sm-uinnit.fi