Lähteenmäki petrasi paraatimatkan SE:tä

#UUTINEN 21.11.2015

SM-uintien neljäs kisapäivä tarjosi paljon kovia suorituksia. Leo Lähteenmäki päivitti päämatkansa SE:n ja Fanny Teijonsalo alitti kahden minuutin haamurajan, vieläpä yli sekunnilla.

Espoon SM-uintien neljäs kisapäivä toi mukavia yllätyksiä. Rion paralympiauinteihin rajan saavuttanut Leo Lähteenmäki paranteli päämatkansa 50 metrin vapaan Suomen ennätystään lukemiin 25,35, ja sai tuloksestaan kovat pisteet, 889.

– Se oli oikein hyvä uinti kokonaisuutena, ennätys parani melkein neljä kymmenystä. Jo verryttelyssä tuntui hyvälle, enkä sen kummemmin ajatellut tavoiteaikaa etukäteen, mutta tuo oli kyllä tosi hyvä, Lähteenmäki kertoi.

Hänellä on pitkältä radalta 50 metrin vapaan MM-pronssia ja EM-hopeaa.

Teijonsalo syöksyi kahden minuutin ali

Kovan yllätyksen teki myös Cetus Espoon Fanny Teijonsalo 200 metrin vapaassa. 19-vuotias EM-kisoihin valmistautuva Teijonsalo kellotti 1.58,99 ja alitti toisena suomalaisnaisena kautta aikain kahden minuutin rajan. Hanna-Maria Seppälällä on Suomen ennätys 1.54,50 vuodelta 2009.

– En odottanut yhtään noin kovaa aikaa, mutta se tuntuikin aika kevyeltä, vaikka olikin neljäs kisapäivä ja jo 15. startti, Teijonsalo kertoi yllättyneenä.

Hän ei vielä nimitä itseään vapaauimariksi, vaikka kohosikin salamana kotimaisessa all time –tilastossa sijalta yhdeksän kakkoseksi.

– Ehkä tuotakin tulee nyt sitten uitua useamminkin, ainakin viesteissä, Teijonsalo sanoi.

Israelin EM-uinneissa 200 metrin vapaa ei kuulu hänen repertuaarinsa, mutta sen sijaan hän on valinnut EM-altaalle jopa kuuden lajin startit, päämatkoina sekauinnit.

Viestissä päivän kiivain taistelu

Ari-Pekka Liukkonen ja Jenna Laukkanen dominoivat omia matkojaan hyvillä ajoilla. Liukkonen kiirehti 50 metrin vapaan voittoon ajalla 21,45. Hänen Suomen ennätyksensä 21,23 vuodelta 2013 jäi siis vielä voimaan. Laukkanen nappasi 50 metrin rintauinnin mestaruuden tuloksella 30,23, täsmälleen sama aika, jonka sotkamolainen ui alkuerissäkin. Laukkasen tuore SE on 30,05. Hän päätti SM-uintinsa lauantaihin.

Miesten 4x100 metrin vapaauintiviestissä nähtiin huikea trilleri, kun Swimming Jyväskylä pisteli voittoon vain kahden sadasosan erolla isäntäseura Cetukseen. Jyväskylän Teemu Vuorela, Severi AllonenJanne Markkanen ja Miikka Ruohoniemi veivät mestaruuden ajalla 3.17,35.


Pisteet ja mitalit kisasivulla: www.sm-uinnit.fi