Kuudes sija nuorten EM-uintien paras tulos

#UUTINEN 8.7.2018

Laura Lahtinen, Sergei Kuznetsov ja Vilma Oura vastasivat Suomen parhaista tuloksista nuorten EM-uinneissa. Nuorten maajoukkueessa heikkoudet on onnistuttu kääntämään nyt vahvuuksiksi.

Kuva: Salla Valtari

Nuorten EM-uintien kisaviikko meni joukkueenjohtaja Marjoona Teljon mukaan paljolti odotusten mukaan, koska joukkue sai yhden finaalipaikan ja neljä välieräpaikkaa. Parhaana saavutuksena oli Laura Lahtisen kuudes sija 200 metrin perhosessa.

– Alkujaan odotukset olivat siltä osin korkeammalla, että Vilma Oura ui viime vuonna niin hienosti, mutta tällä kertaa olkapäävamma vaikutti radikaalisti hänen tuloksiinsa. Mutta sitä paikkasi se, että Sergei Kuznetsov sai viime hetkellä kansalaisuuden ja rikkoi kaksi nuorten Suomen ennätystä.

Suomen nuoret tekivät omia ennätyksiä kolmasosassa lähdöistään, mikä on Teljon mukaan hyvä suoritus näin isolta joukolta uimareita. Suomalaisten henkilökohtaisia startteja oli 68, joista 21:ssä rikottiin oma ennätys.

– Monelle uimareista on osunut keväälle hyvä ennätysbuusti, osalla se osui aiemmin ja osalla se osui juuri näihin kisoihin.

Suomen sijoitus joukkueiden välisessä pistetaulukossa oli 29:s 47 maan joukossa.

– Sergei jatkaa tästä jo aikuisten kisoihin, Lauran uinti näyttää todella lupaavalta ja Vilma on päässyt vaikeuksien jälkeen kohtalaiseen kuntoon ja hänellä on selkeästi intoa, Teljo jatkoi.

Seuroissa on tehty tulosta, jotta kuilu kansainväliselle tasolle kapenisi

Ennakkosuosikkien ohella Roni Kallström osoitti sekä henkilökohtaisilla matkoilla että viestissä, että hän ui kovaa ja jatko näyttää hyvältä.

– Yksi tavoitteista oli myös saada kisoihin iso joukkue, jotta mahdollisimman moni nuori saisi kokemusta kansainvälisistä arvokisoista.

Suomen nuorten joukkuetta parjattiin Teljon mukaan aiemmin hitaista starteista ja startin jälkeisestä vedenalaisesta työskentelystä, mutta nyt tilanne on kääntynyt toisin päin.

– Tällä kertaa moni Suomen uimari oli kärjessä heti startin jälkeen. Siitä suuri kiitos varsinkin valmentajille.

Teljon kehuu myös joukkueen erityisen hyvää tiimihenkeä.

– Joukkue oli hyvin yhtenäinen. Nautittiin toisten onnistumisesta ja osattiin kehua toisia.

Hyvää joukkuehenkeä on pohjustettu järjestelmällisesti. Kisoja silmällä pitäen Uimaliitto käynnisti puolitoista vuotta sitten NEM-projektin, jossa nuoria uimareita koottiin tavallista useammin yhteen leireille nuorten maajoukkueen ja ikäkauimaajoukkueen toiminnan lisäksi.


Lisää valokuvia NEM-kisojen Facebookissa ja Instagramissa

Kisasivut: www.ejc2018.fi 

Tulospalvelu: ejc2018.microplustiming.com 

Livestriimi: www.dailymotion.com/lentv