Koski hurjasteli Rion A-rajan nelisatasella!

#UUTINEN 4.12.2015

Matias Koski siirtyi viime yönä uudelle kymmensekuntiluvulle 400 metrin vapaauinnissa. Hän paiskasi taululle jenkkien mestaruusuintien toiseksi kovimman tuloksen alittaen roimasti Rion olympiauintien A-rajan.

Matias Koski on taas huippuvauhdissa loppukesän MM-uintien vaikeuksien jälkeen. Kuva: Jussi Salminen

Matias Koski on alittanut 400 metrin vapaauinnissa Rion olympiauintien A-rajan. Koski ottaa osaa tänä viikonloppuna Federal Wayssa, Washingtonin osavaltiossa, kisattaviin Yhdysvaltain talvimestaruusuinteihin. Kilpailut uidaan 50 metrin radalla ja ne ovat kansainvälisen uimaliiton FINA:n hyväksymät Rion olympialaisten näyttökisat.

Matias Koski ui torstaiaamuna 400 metrin vapauinnin alkuerissä yhdeksänneksi ja joutui B-finaaliin. Siitä sisuuntuneena Koski kauhoi torstai-iltana B-finaalin voittoon uudella ennätysajallaan 3.49,37, mikä alitti Rion A-rajan yli sekunnilla (3.50,44). Kosken edellinen ennätys oli viime kesältä 3.50,70. Antti Kasvio sai vielä pitää vuoden 1993 SE-aikansa 3.47,81.

Kosken aika oli myös A-finaali huomioon ottaen kisan toiseksi paras, mutta sijoitus jäi yhdeksänneksi. Nopeampi oli vain A-finaalin voiton vienyt Yhdysvaltain Conor Dwyer ajalla 3.48,11.

Matias Koski ui viime kesänä myös 200 metrin vapaauinnin A-rajan alle ajalla 1.47,65 (Rion A-raja 1.47,97).

Tulospalvelu 

Rion A-rajan uineet

Ari-Pekka Liukkonen (50 m VU Rio-A 22,27)
50 m VU 22,17 (22.3.2015 Espoo)
50 m VU 22,09 (12.6.2015 Rooma)
50 m VU 22,07 (5.7.2015 Helsinki)
50 m VU 21,99 (23.3.2015 Espoo)

Jenna Laukkanen (100 m RU Rio-A 1.07,85, 200 m RU Rio-A 2.26,94)
100 m RU 1.07,82 (11.6.2015 Barcelona)
100 m RU 1.07,60 (3.8.2015 Kazan)
100 m RU 1.07,58 (3.8.2015 Kazan)

200 m RU 2.26,01 (10.6.2015 Barcelona)
200 m RU 2.25,91 (6.8.2015 Kazan)
200 m RU 2.25,45 (6.8.2015 Kazan)

Matti Mattsson (200 m RU Rio-A 2.11,66)
200 m RU 2.10,51 (6.8.2015 Kazan)
200 m RU 2.09,89 (6.8.2015 Kazan)

Matias Koski (200 m VU Rio-A 1.47,97, 400 m VU Rio-A 3.50,44)
200 m VU 1.47,65 (10.7.2015 Athens)

400 m VU 3.49,37 (3.12.2015 Federal Way)

Tanja Kylliäinen (200 m SKU Rio-A 2.14,26)
200 m SKU 2.14,22 (14.11.2015 Minneapolis)