Kolme suomalaisfinaalia maailmancupin päätöspäivänä

#UUTINEN 30.10.2016

Ari-Pekka Liukkonen sai nelosradan päämatkansa finaaliin Hong Kongin maailmancupissa. Hanna-Maria Seppälä teki tutun urakan satasen vapaa- ja sekauintifinaaleissa.

Ari-Pekka Liukkonen osallistui tällä kaudella maailmancupin kolmeen viimeiseen osakilpailuun Singaporessa, Tokiossa ja Hong Kongissa. Kuva: Jussi Salminen

Viime viikonlopun Singaporen osakilpailun tapaan Ari-Pekka Liukkonen ylsi neljännelle sijalle uinnin maailmancupin päätöskisassa Hong Kongissa. Aamun alkuerissä nopeinta vauhtia pitäneen Liukkosen tulos 50 metrin vapaauintifinaalissa oli 21,57. Venäjän Vladimir Morozov vei finaalin voiton hänelle vaatimattomalla ajalla 21,16. Brittien Benjamin Proud oli toinen ajalla 21,33 ja viimeisen palkintopallisijan otti Etelä-Afrikan Chad Le Clos tuloksella 21,45. Liukkonen jäi siis palkintorahoilta 0,12 sekuntia.

Hanna-Maria Seppälä eteni määrätietoisesti kauden parhaillaan kahteen finaaliin sunnuntaina. Vauhti kuitenkin hiipui hieman aamun alkueristä molemmilla matkoilla. 100 metrin vapaan finaalissa Seppälä kosketti maalipäätyä ajassa 54,71, ja sijoitus heikentyi yhdellä pykälällä kuudenneksi. Erissä Seppälä kellotti 54,37. 100 metrin sekauintifinaalissa hän sijoittui viidenneksi, tulos 1.01,63 jäi alkuerien vauhdista 12 sadasosasekuntia.

Tällä kaudella kahdeksan osakilpailun muodossa uitu maailmancup päättyi Hong Kongiin. Suomalaisuimareilla seuraavana ohjelmassa ovat lyhyen radan SM-uinnit Vaasassa 17.–20. marraskuuta. Sekä Liukkonen että Seppälä on valittu myös lyhyen radan MM-uinteihin, lyhyen radan kauden pääkisat alkavat itsenäisyyspäivänä Kanadan Windsorissa.


Tulospalvelu