Kiitos kaikille Uimaliiton työryhmiin hakeneille!

#UUTINEN 17.6.2013

Sunnuntaina päättynyt Uimaliiton uudistuvien työryhmien luottamushenkilöhaku herätti positiivisen paljon innostusta. Kiitos kaikille 63 hakijalle, uudet seitsemän työryhmää aloittavat toimintansa elokuussa.

Yhteensä 63 hakijaa seitsemään työryhmään osoittaa, että uudistuvan Uimaliiton toimintaan haluaa osallistua entistä enemmän seuratoimijoita ja asiantuntijoita. Varsinkin hakuajan viimeisen viikon aikana kiinnostus oli suurta, hakemusten määrä tuplaantui.

”Meillä on seuroissa paljon osaamista, jota tarvitsemme ideointiin ja toiminnan kehittämiseen niin liitto- kuin seuratasolla”, sanoi ilahtunut toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö huomattuaan hakijamäärän uusiin luottamushenkilöryhmiin.

”Uuden ohjesäännön avulla etsimme työryhmille selkeitä toimenkuvia ja suuntaamme voimavaramme yhteisen strategiamme suuntaisesti. Lisäksi parannamme jatkossa työryhmien välistä yhteistyötä sekä sisäistä viestintää. Valitettavasti kaikki hakeneet eivät mahdu tällä kertaa työryhmiin, mutta haluan kiittää kaikkia mukaan hakeneita jo tässä vaiheessa”, Laalo-Häikiö jatkaa.

Kaikille netissä hakukaavakkeen täyttäneille on lähetetty hakemuksen vahvistussähköposti maanantai-iltana 17. kesäkuuta.

Päätös uusien työryhmien kokoonpanoista tehdään 6. heinäkuuta pidettävässä liittohallituksen kokouksessa Jyväskylässä, jonka jälkeen valinnoista tiedotetaan välittömästi. Kaikille työryhmille järjestetään ensimmäinen yhteinen tapaaminen lauantaina 24. elokuuta klo 10-18 Rantasipi Airportissa Vantaalla. Työryhmien ensimmäinen toimintakausi kestää vuoden 2014 loppuun asti.

Uimaliiton ohjesääntö 

Hakijamäärät työryhmittäin 

  • Kilpailu- ja sääntötyöryhmä 12 hakijaa
  • Seuratoiminnan kehittämisryhmä 14 hakijaa
  • Taitouinnin asiantuntijaryhmä 10 hakijaa
  • Uimahalliolosuhteiden kehittämisryhmä 13 hakijaa
  • Uimahyppyjen asiantuntijaryhmä 5 hakijaa
  • Uinnin asiantuntijaryhmä 15 hakijaa
  • Vesipallon asiantuntijaryhmä 5 hakijaa