Kampanja käyntiin ennätysluvuin!

#UUTINEN 1.3.2016

Valtakunnallinen Ui kesäksi kuntoon -kampanja alkoi tiistaina. Jo 25. kertaa järjestettävä kampanja on kerännyt juhlavuoden kunniaksi ennätysmäärän uimahalleja mukaan maaliskuun ajaksi.

Peräti 111 uimahallia on lähtenyt mukaan tämän kevään Ui kesäksi kuntoon -kampanjaan. Aiempi ennätys oli 108 uimahallia vuodelta 2000. Tänä vuonna on siis hyvät mahdollisuudet saada uimahalleihin pitkälti yli 20 tuhatta uintikunnon kohottajaa.

Kampanja-aika on 1.–31. maaliskuuta, ja kampanjaan voi osallistua siihen kuuluvassa uimahallissa. Uimarit kirjaavat omaan suorituskorttiinsa päivittäin uidut metrit. Vesijuoksijat ja -jumppaajat kirjaavat puolestaan minuutit.

Uimaseurojen sarjaan on puolestaan ilmoittautunut komeat 29 seuraa, joissa seuraväki kerää metrejä ja minuutteja samalla kaavalla.

Katso mukana olevat uimahallit ja uimaseurat kampanjan nettisivuilta. Seuraa myös Ui kesäksi kuntoon -kampanjan Facebook-sivua!

Hyvä Terveys -lehti mukana kampanjatarjouksella

Uudistunut Hyvä Terveys -lehti on mukana tukemassa kesäkuntoa kohti uivia. Ui kesäksi kuntoon -kampanjan nettisivujen kautta voit tilata ilmaisen näytenumeron tai edullisen kuuden kuukauden tarjouksen: