Kaksi viidettä sijaa Windsorin illassa!

#UUTINEN 10.12.2016

Jenna Laukkanen ja Ari-Pekka Liukkonen saavuttivat viidennet sijat MM-finaaleissaan. Lisäksi varmistui historiallinen kahden suomalaisen naisuimarin MM-finaalipaikka samassa lajissa!

Kuva: Kalle Tuori

Jenna Laukkanen venyi käsittämättömän kovaan ennätysparannukseen 100 metrin sekauintifinaalissa. Sotkamolainen tuli viidenneksi aikaan 59,00, ja harppasi välierissä syntyneestä ennätyksestään 0,64 sekuntia eteenpäin.

– Lähdin tosi hyvällä latauksella taistelemaan kaikesta, sijoituksesta ja ajasta. Verryttelyssä kokeiltiin Malvelan Maken kanssa pientä juttua, että vapaauinti saataisiin tulemaan paremmin, sekin kyllä auttoi, mutta kokonaisuutenakin tämä oli tosi hyvä uinti, tai oikeastaan superuinti, Laukkanen iloitsi.

Hanna-Maria Seppälä on uinut Suomen ennätykseksi 58,86 vuonna 2009, jolloin käytössä olivat niin kutsutut kumipuvut. Mitaliin jäi marginaalia 0,96 sekuntia.

– Hanna-Marian Suomen ennätys olisi tosiaan ollut kiva rikkoa, mutta ehkä pitää olla tyytyväinen, siihen, että olen parantanut näiden kisojen aikana tätä ennätystä seitsemän kymmenystä, vaikka en ole panostanut tuohon vapaauintiin yhtään, Laukkanen pohti.

Sekauintia vahvana kakkoslajina pitäneelle Laukkaselle ennätysloikka tässä lajissa on hurja, sillä vielä vuosi sitten menestyksekkäissä EM-uinneissa hänen vauhtinsa oli 59,91.

Liukkonen lähellä ennätystään ja mitalia

Ari-Pekka Liukkonen pääsi 50 metrin vapaauintifinaalissa hyvään lentoon. Kello pysähtyi kauden kärkiaikaan 21,29, ja tulosluettelossa Liukkonen kiipesi kaksi sijaa ylöspäin viidenneksi.

– Ensimmäiseen MM-finaalipaikkaan olen tyytyväinen. Ja uintikin oli tosi hyvä, mutta käännös ja maaliintulo olivat aivan liian läheltä seinää, Liukkonen ruoti.

Nelossijasta Liukkonen jäi vain sadasosan ja pronssia olisi tullut hänen kolme vuotta vanhalla SE-ajalla 21,23.

– Tämä on niin pienistä jutuista kiinni, jos olisi saanut edes toisen noista asioista kohdilleen, niin aika olisi tuottanut mitalin. Ja jos sekä käännös että maaliintulo olisi mennyt niin kuin pitää, niin aika olisi alkanut 20:llä. Kokonaisarvosanaksi tälle suoritukselle antaisin 8 miinus.

Finaalissa oli tällä kertaa varsin paljon tarjolla, sillä taso notkahti kahden vuoden takaisista MM-uinneista. Nyt maailmanmestaruuden voittanut Jesse Puts olisi sijoittunut vasta kuudenneksi vuoden 2014 MM-kisoissa Dohassa. Mitaleillekin tuolloin vaadittiin 20,88.

Laukkanen ja Känsäkoski kirjoittivat historiaa

Jenna Laukkanen ja Silja Känsäkoski ilahduttivat kiilaamalla MM-finaaliin naisten 100 metrin rintauinnissa. Laukkanen oli välierien viides ajalla 1.05,09 ja Känsäkoski seitsemäs uudella ennätysajalla 1.05,17. Känsäkoski venytti lähes neljän kymmenyksen parannuksen marraskuisten SM-uintien ennätykseensä.

– Uinti tuntui tosi hyvältä, mutta aika ei sitä kyllä kompannut. Sekauinti ei painanut fyysisesti mutta taisi olla niin, että sekarin henkinen lataus oli niin raju, että tässä välierässä ei sitten pysynyt pää niin hyvin mukana, Laukkanen  kertoi.

– Yllättävän kova aika ja tuntuu tosi hyvältä. Ajattelin etukäteen, että sellaisen pari kymmenystä olisin voinut parantaa. Uintiin jäi kyllä parannettavaakin, startin reaktio oli hidas ja yksi käännös huono, ne pitää parantaa huomiseen finaaliin. Oli kyllä taas hauskaa uida illalla, siinä on ihan eri fiilis, vaikka vähän enemmän jännittääkin, Känsäkoski kertoi.

Jenna Laukkanen päätti jättää väliin lauantaiaamulle ilmoittaneensa 200 metrin sekauinnin, ja hakee levon kautta paukkuja lauantai-illan rintauintifinaaliin.

Kaksi suomalaisnaista samassa MM-finaalissa on tiettävästi ainutlaatuista. Kisa starttaa sunnuntaiaamuna klo 03.06.


Suomalaistulokset Uimaliiton MM-kisasivulla 

N 100 m SKU finaali

1) Katinka Hosszu HUN 57,24
2) Emily Seebohm AUS 57,97
3) Alia Atkinson JAM 58,04
4) Marrit Steenbergen NED 58,81
5) Jenna Laukkanen FIN 59,00

M 50 m VU finaali

1) Jesse Puts NED 21,10
2) Vladimir Morozov RUS 21,14
3) Simonas Bilis LTU 21,23
4) Clement Mignon FRA 21,28
5) Ari-Pekka Liukkonen FIN 21,29

N 100 m RU välierät

1) Lilly King USA 1.04,06 Q
…5) Jenna Laukkanen FIN 1.05,09 Q
…7) Silja Känsäkoski FIN 1.05,17 Q