Jo kuudes nuorten MM-hyppyjen kisaraja

25.5.2018

Kun tekee 5-vuotiaasta asti kaksin käsin sisukkaasti töitä ja tavoittelee ensimmäistä nuorten EM-edustuspaikkaa, voi kuin huomaamatta ylittää myös nuorten MM-rajan. Näin teki Sofia Slöör tänään Kiovassa!

Suomen peräti kuudetta nuorten MM-rajan ylitystä voi pitää työmoraalin voittona. 15-vuotias Sofia Slöör sijoittui Ukrainan nuorten mestaruuskilpailuissa B-tyttöjen kovatasoisessa kerrosfinaalissa pronssille pistein 297,70. Nuorten MM-kilpailuiden B-valintaraja ylittyi heti aamun alkukilpailussa, ja vielä uudestaan ja selkeällä marginaalilla illan finaalissa.

Nuorten maajoukkueen uimahyppääjät ovat osoittaneet loistavaa tuloskuntoa kuukausi ennen Helsingin kotikisoja. Nuorten EM-kisoihin valituista 11:sta urheilijasta peräti kuusi on nyt ylittänyt myös nuorten MM-kilpailun valintarajat. Nuorten MM-joukkue vahvistetaan ensi viikolla. Itse kilpailut käydään Kiovassa 23.-29. heinäkuuta. 

Tulospalvelu