IPC myönsi Suomelle kolme maapaikkaa Rioon!

#UUTINEN 13.2.2016

Kansainvälinen Paralympiakomitea on määritellyt syyskuisten Rion paralympiauintien maapaikat. Suomeen saatiin peräti kolme paikkaa.

Yhteensä 61 maata on saanut Kansainväliseltä Paralympiakomitealta (IPC) maapaikkoja Rion paralympiauinteihin. Kisat uidaan 8.–17. syyskuuta.

Suomelle myönnettiin kaksi miesten ja yksi naisten maapaikka. Tämä on siis enimmäismäärä, jonka Suomi voi lähettää uinnin edustajiksi Rion paralympialaisiin. Lopullisen valinnan määrästä ja urheilijoista tekee Suomen Paralympiakomitea, ja valinnat ilmoitetaan 1. kesäkuuta.

– Kahteen maapaikkaan olin todella luottavainen, ja nyt saimmekin kolme, joten on tämä todella hienoa. Toteutuessaan kolmen uimarin edustus olisi vahvasti nousujohteista, sillä Pekingissä (2008) oli yksi uimari ja Lontoossa (2012) kaksi uimaria, hehkuttaa vammaisuinnin valmennuspäällikkö Kati Kauhanen.

Yhteensä IPC jakoi uintiin 607 maapaikkaa, ja urheilijoiden kokonaismäärää tulee vielä lisäämään myöhemmin myönnettävät villit kortit. Määrällisesti parauinnin valtamaita ovat Kiina (62 maapaikkaa), Venäjä (53 maapaikkaa), Iso-Britannia sekä Ukraina (45 maapaikkaa).

IPC:n myöntämät uinnin maapaikat 

Rion paralympialaisten yleiset valintakriteerit 

Suomen Paralympiakomitean valintakriteerit 

  1. Paralympialaisiin valitaan urheilijat ja joukkueet, joilla on realistinen mahdollisuus sijoittua 8/16 parhaan joukkoon
  2. Paralympialaisiin voidaan valita harkinnalla myös uransa nousujohteisessa kehitysvaiheessa olevia urheilijoita, jotka urheilu-uran kehityksen perusteella arvioidaan tulevaisuuden arvokilpailumenestyjiksi
  3. Joustavan valinnan periaate, eli urheilijoita ja joukkueen muita jäseniä voidaan valita sitä mukaa, kun valintakriteerit täyttyvät: 11/2015, 05/2016, 08/2016
  4. Entry takaraja 15.8.2016