Ilmansaasteet kiusana Singaporen maailmancupissa

#UUTINEN 5.10.2015

Hanna-Maria Seppälä osallistui viikonloppuna maailmancupin osakilpailuun Singaporessa. Ilmansaasteet pilasivat Seppälänkin kisat ensimmäisenä päivänä.

Singaporen kisa-allas kaikui tyhjänä lauantai-iltana, kun käynnissä piti olla maailmancupfinaalit. Kuva: Hanna-Maria Seppälä

Uinnin maailmancupin viides osakilpailu käytiin Singaporessa 3.–4. lokakuuta. Hanna-Maria Seppälä oli ainoa suomalaisuimari kisoissa. Seppälän kisat alkoivat lauantaina 50 metrin selkä- ja vapaauinnilla. Vapaauinnissa hän oli alkuerien kuudes ajalla 26,06 ja lunasti näin paikan lauantai-illan finaaliin.

Hieman reilut tuntia ennen lauantain iltajakson alkua Seppälänkin tavoitti kuitenkin tieto, että koko iltajakso on peruttu huonon ilmanlaadun vuoksi.

– Kisa-allas ei ole uimahallissa, vaan se on katettu ulkoallas, jossa katsomoiden seinät ovat avoimet ulkoilmalle ja päätyseinätkin ovat ilmaa läpäisevää säleikköä. Ilma oli todella vaikeaa hengittää ja altaan yllä näkyi selvästi saasteiden aiheuttama savusumu, Seppälä kertoi.

Järjestäjiltä oli oikea ratkaisu jättää iltajakso kilpailematta, sillä Singaporen sääraporteissakin ilmanlaatu luokiteltiin erittäin vaaralliseksi hengittää. Voimaan jäivät aamujakson tulokset. Seppälä ei siis saanut tilaisuutta tavoitella 50 metrin vapaauinnin finaalissa olympiarajaa 25,28, josta hänellä puuttuu vain neljä sadasosasekuntia.

Sunnuntaina kisat jatkuivat

Toisena kisapäivänä ilmanlaatu oli parantunut ja kisat uitiin ohjelman mukaisesti niin aamulla kuin illallakin. Seppälä starttasi sunnuntaina 100 metrin vapaauinnissa saavuttaen alkuerissä ajan 56,72 ja illan finaalissa 56,77. Sijoitus kymmenen uimarin finaalissa oli kuudes.

– Oli kyllä todella erikoiset kisat. Olin ihan tyytyväinen, että pystyin starttaamaan edes jotain, vaikka olen loukkaantunut. Loukkasin nilkkani pari viikkoa sitten harjoittelun temmellyksessä. Sunnuntaina ilma oli vähän parempi, mutta tuntui silti hengittäessä raskaalta, Seppälä kertoi.

Seppälä jatkaa Singaporen savusumusta harjoitusleirille Australiaan.


Tulospalvelu