Hypyissä oli mitali tarjolla, Kylliäinen ui taas välierissä

#UUTINEN 10.7.2015

Gwangjun universiadien uimahypyt päätettiin kahteen yhdeksänteen sijaan. Taina Karvoselle ja Iira Laatuselle oli kolmosella tarjolla jopa mitalisija, sekajoukkuekisassa tuli toinen yhdeksäs sija. Tanja Kylliäinen ui 15:nneksi.


Uimahypyissä kaksi yhdeksättä sijaa

Taina Karvonen ja Iira Laatunen hyppäsivät suoran kolmen metrin parihyppyjen finaalin yhdeksänneksi. Kaksikon tulos oli 243,12 pistettä, jolla kisassa taakse jäi ainoastaan Meksiko. Mitaleille olisi vaadittu vain reilut 21 pistettä enemmän, kun Yhdysvallat vei pronssin tuloksella 264,48. Suomalaisparin kauden kärkitulos 265,32 kesäkuisista EM-kilpailuista olisi siis uottanut Gwangjussa mitalin.

Iira Laatunen kisasi tosin aivan parihyppyfinaalin alla sekajoukkuekisassa Heikki Mäkikallion kanssa. He saavuttivat uudessa lajissa yhdeksännen sijan pistein 283,70. Mitaleille edellytettiin yli 64 pistettä enemmän.

Kylliäinen perhosteli rutiinisuorituksella välieriin

Uinnissa suomalaisnaiset kilpailivat torstaina neljässä eri lajissa. Välieriin ylsi Tanja Kylliäinen 200 metrin perhosuinnissa, kun alkukilpailun kello näytti 2.15,34. Kylliäisen välierissä uima aika 2.16,04 ei kuitenkaan riittänyt jatkoon, sijoitus säilyi 15:nä. Kylliäisen ennätys vuodelta 2013 on 2.14,55. Patricia Aschan ui omassa alkuerässään ajan 2.21,46 ja sijoittui 24:nneksi.

800 metrin vapaauinnissa Laura Lajunen oli kahdestoista ajalla 8.59,14. 50 metrin vapaauinnissa kisasivat Lotta Nevalainen ja Marlene Niemi. Niemi jäi ajallaan 25,98 vain kolmen sadasosan päähän välieräpaikasta, Nevalaisen aika oli 26,18.

Perjantaina Suomi ui vielä 4x100 metrin sekauintiviestin kokoonpanolla Tanja Kylliäinen, Kaisla Kollanus, Marlene Niemi ja Lotta Nevalainen. Aika 4.20,18 riitti 15:een sijaan, kun finaalikahdeksikkoon vaadittiin 4.09,09.

Lauantaina uimareista tositoimissa nähdään vielä Anniina Ala-Seppälä, joka starttaa 10 kilometrin avovesiuinnissa 15 muun kilpailijan kanssa.

Uimarit kiittelivät torstaina universiadeja ja totesivat, että harvasta kilpailusta saa vastaavanlaista kokemusta. Vain olympialaisissa ja MM-kilpailuissa puitteet ja uintikilpailuiden laajuus on heidän mukaansa vastaavaa luokkaa kuin universiadeissa.

Lähikuvassa sprintteri Marlene Niemi

22-vuotias sprintti-uimari Marlene Niemi kilpailee ensimmäisissä universiadeissaan. Peräti kuudesti näissä kisoissa startannut Niemi edustaa seuratasolla Swimming Jyväskylää. Vuodelta 2010 Niemen kaapista löytyy myös yksi arvokisamitali. Pronssinen mitali tuli Eindhovenin lyhyen radan EM-kilpailuista 4 x 50 vapaauintiviestistä. 

Niemen pituudesta (188 cm) on hyötyä myös hänen kakkoslajissaan, soudussa. Seitsemän vuotta sitten lajin aloittanut Niemi on saavuttanut jo muutaman mitalisijan sisäsoudun SM-kisoissa. 

– Todella hyvää voimatreeniähän se on. Osittain isän houkuttelemana lajin pariin päädyin, Niemi kertoo. 

Niemen paras sijoitus universiadeissa tähän mennessä tuli 50 metrin vapaauinnista. 17 sija irtosi ajalla 25.98. Semifinaalipaikka jäi vain kolmen sadasosan päähän. 

– Aika oli kohtuullinen, mutta odotin parempaa. Jäi nälkää seuraavaan kertaan, Niemi sanelee.

Tulospalvelu: www.gwangju2015.com