Helsinkiin kansainvälinen uintitapahtuma huhtikuussa

#UUTINEN 30.11.2018

Ensi huhtikuun alussa ensimmäistä kertaa järjestettävä Helsinki Swim Meet on osa pohjoismaista kilpailukiertuetta yhteistyössä Norjan ja Ruotsin kanssa. Kisoihin on odotettavissa kansainvälisiä huippu-uimareita.

Suomen Uimaliitto on sopinut järjestävänsä uinnin Nordic Tour -kisakiertueen avausosakilpailun keväällä 2019. Kilpailun nimi on Helsinki Swim Meet, ja se järjestetään 50 metrin radalla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa 1.–2. huhtikuuta. Uimaliitto järjestää tapahtuman yhteistyössä Helsingfors Simsällskapin kanssa.

Nordic Tour laajentuu Suomen kilpailujen myötä kolmiosaiseksi. Viime vuonna Tourin muodostivat Tukholman Swim Open sekä Bergenin Swim Festival. Nyt kolmiosaisen kisasarjan televisioinnista on sovittu EuroSportin kanssa, mikä tuo kisat näkyville lähes 40 maassa.

Monipuolinen ohjelma ja kovan tason kisaformaatti

Helsinki Swim Meetin lajiohjelmassa on tarjolla kaikki matkat lukuun ottamatta 1500 metrin vapaauintia. Aamujaksoissa kisataan alkuerät siten, että ensin uidaan kustakin lajista vain nopeimmat erät. Iltajaksoissa on ensin ohjelmassa kaikki B-finaalit, sitten A-finaalit. Nordic Tourin kokonaiskilpailussa on rahapalkinnot ja kokonaiskilpailun lajeja ovat kaikki 100 ja 400 metrin matkat kaikissa kolmessa osakilpailussa.

Helsinki Swim Meetin palkintorahat kipuavat kokonaiskilpailuineen yhteensä yli 30 tuhanteen euroon, josta lähes 20 tuhatta euroa jaetaan palkintorahoina finaalien mitalisteille. Myös kisan parhaat suoritukset palkitaan euroilla, ja tässä huomioidaan myös juniori-ikäluokkien uimarit.

Harvinaisia vieraita Helsinkiin

Helsinki Swim Meet on otollinen tilaisuus bongata ainakin eurooppalaisia kärkiuimareita Suomessa. Viime vuosina Tukholman ja Bergenin kilpailut ovat houkutelleet kattavasti EM-finaalitason kilpailijoita muun muassa Unkarista, Saksasta ja Belgiasta, sekä tietenkin Skandinavian omia tähtiä, kuten Ruotsin Sarah Sjöström.

Kilpailulle tullaan avaamaan omat verkkosivut, joilla julkaistaan tarkempaa tietoa esimerkiksi aikarajoista ja muista yksityiskohdista. 

Nettisivut: www.helsinkimeet.fi 

Facebook: www.fb.me/helsinkimeet 

Helsinki Swim Meet -flyer 

Nordic Tour 2019

www.nordicswimtour.com 

1.–2.4. Helsinki Swim Meet

5.–7.4. Bergen Swim Festival – www.bsf.no 

12.–15.4. Swim Open Stockholm – www.swimopenstockholm.se