Hanna-Maria Seppälä onnistui - mutta karsiutui

#UUTINEN 18.12.2010

Suomalaisten osalta Dubain MM-uinnit päättyivät neljännen kilpailupäivän aamujaksoon. 50 metrin vapaauinti ei tuottanut kauden parhaasta huolimatta välieräpaikkaa Seppälälle, ja Emilia Pikkarainen kärsi happiongelmista 200 metrin sekauinnissa.

Hanna-Maria Seppälän MM-uinnit Dubaissa päättyivät lauantaiaamuna uituun 50 metrin vapaauintiin. Seppälän sijoitus oli 22. ajalla 25,00, mikä on hänen paras tulos vuoden alusta voimaan tulleilla pukurajoituksilla. Aika siis täytti Seppälän päätösmatkalleen asettaman tavoitteen.

- Tosi hyvä uinti, sain siihen hyvän latauksen, melkein kuin EM-viestissä Eindhovenissa, se on vielä niin lähimuistissa, että siitä on hyvä hakea latausta omiinkin lajeihin, Seppälä iloitsi Dubaista.
Tulos ei kuitenkaan riittänyt jatkoon, sillä 16 parhaan joukkoon välieriin vaadittiin 24,78.

- Täällä on ollut kokonaisuudessaan tosi kova taso, mutta ei olisi ollut mikään mahdottomuus päästä jatkoon, jos vain tämä kausi olisi sujunut vähän paremmin, Seppälä mietti.
MM-altaasta Seppälällä jäi olosuhteisiin nähden hyvä maku, ja Dubaihin hän haluaa ehdottomasti tulla uudelleen. Joulun jälkeen hän leireilee Floridassa ja kisaa seuraavan kerran tammikuun lopulla lyhyen radan SM-uinneissa Vaasassa.

- Keväällä olisi tarkoitus kisata vähemmän ja leireillä enemmän, päätähtäin on kesällä Shanghain MM-kisoissa, Seppälä sanoi.


Emilia Pikkaraisen päätöslaji 200 metrin sekauinti ei sujunut vantaalaisen odottamalla tavalla. Aika 2:15,28 vei hänet 21. sijalle, kun finaaliin olisi tarvittu 2:10,09.

- Puolilla keuhkoilla joutui uimaan, ei vaan saanut happea. Yritettiin saada hotellista allergiahuone mutta eihän siellä ole kuin kokolattiamattoa joka paikassa, Pikkarainen harmitteli.
Pikkaraisen vuoden parhaaksi jäi Tampereen SM-kisoissa helmikuussa uitu 2:12,47.

- Yleensä arvokisoissa tulokseni paranevat loppua kohti, mutta nyt kävi toisin päin. Muuten uinti onnistui, käännöksetkin menivät hyvin, mutta uinti tuntui vain keuhkoissa, ei lihaksissa, Pikkarainen teroitti.
MM-kisojen avauslajiinsa, 200 metrin perhoseen, 18-vuotias Pikkarainen oli tyytyväinen, mutta muut lajit eivät kulkeneet odotetusti. Hän odotti jo pääsyä treenialtaaseen.

Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla

Lauantaiaamun suomalaistulokset


Naiset 50 m VU Alkuerät
1) LI Zhesi CHN 24.15 Q
1) KROMOWIDJOJO Ranomi NED 24.15 Q
3) SCHREUDER Hinkelien NED 24.18 Q
4) HARDY Jessica USA 24.34 Q
5) VANDERPOOLWALLACE BAH 24.37 Q
6) GERASIMENYA Aleksandra BLR 24.38 Q
7) POON Victoria CAN 24.39 Q
8) WEIR Amanda USA 24.41 Q
...16) THEODORA Drakou GRE 24.78 Q
...22) SEPPÄLÄ Hanna-Maria FIN 25.00

Naiset 200 m SKU Alkuerät
1) KUKORS Ariana USA 2:07.67
2) VERRASZTÓ""