Fanny Teijonsalo ui alle 27 sekunnin kerhoon

#UUTINEN 4.7.2015

GP-uintien toisena kisapäivänä päästiin pudotuskisojen makuun. Tuomas Pokkinen, Emilia Pikkarainen, Janne Markkanen ja Lotta Upanne uivat Challenge-mestareiksi.

Fanny Teijonsalo oli todella lähellä ryövätä perhosuinnin Suomen ennätyksen Emilia Pikkaraiselta. Kuva: Jussi Salminen

Challenge-kilpailussa nähtiin viimeisillä viisikymppisillä maitohappojensa kourissa laahustavia uimareita, mutta myös väläyteltiin alusta asti kovia näyttöjä. Päivän kirkkaimpana tähtenä loisti Cetus Espoon Fanny Teijonsalo, joka repäisi 50 metrin perhosuinnin ensimmäisen finaaliuinnin lähes Suomen ennätysaikaan. Nuoren naisen aika 26,92 sekuntia jäi Emilia Pikkaraisen SE:stä vain kaksi sekunnin sadasosaa.

– Veteenmeno vähän lässähti ja pintautuminenkaan ei ollut kovin hyvä, mutta muuten se oli kyllä aika nappisuoritus, osasin kyllä odottaa ja toivoinkin 27 sekunnin alitusta, Teijonsalo kertoi.

Pikkarainen kuitenkin voitti lajin, viimeisessä vaiheessa kukistui Johanna Silventoinen. Naisten perhossprintissä on nyt erittäin tiukka taisto, Emilia Pikkaraisen SE on 26,90 (2009), Teijonsalo tuli nyt 26,92, ja Mimosa Jallow ui kesäkuussa Roomassa 26,94.

Miesten 50 metrin perhosen pudotuskisan suvereeniksi mestariksi ui Cetuksen Tuomas Pokkinen. Kakkoseksi ui Järvenpään Uintiklubin Tony Eriksson. Selkeä voittaja oli myös Janne Markkanen miesten selkäuintisprintissä, viimeisen asti vastusta antoi Christoffer Fredrikson.

MM-kisoihin valmistautuva Jenna Laukkanen väläytti kovaa kisakuntoaan 50 metrin rintauinnissa. Hän kellotti komean lukeman 31,28 sekuntia, joka jäi ainoastaan kaksi kymmenystä naisen omasta Suomen ennätyksestä. Kärkirinulisti urakoi myös 50 metrin selkäuinnissa, jonka Challenge-finaalissa neito taipui toiseksi Simmiksen Lotta Upanteen voittaessa kaksintaistelun, eli neljänne startin.

Liukkonen harjoittelee MM-rytmiin

Lauantaina nähtiin yksi nuorten Suomen ennätys, kun Cetuksen Sohvi Nenonen, Aino Otava, Sini Koivu ja Ronja Riihinen paransivat 4x100 metrin vapaauintiviestissä 17-vuotiaden SE-aikaa lukemiin 3.53,84.

Kotiseuran Sami Myrén jatkoi vauhdikasta menoaan ja antoi 100 metrin rintauinnissa kyytiä maamme kärkinimelle, MM-kisoihin valmistautuvalle, Matti Mattsonille. Myrén kellotti ajaksi uuden ennätyksensä 1:02,83 minuuttia, Mattssonin taas 1:04,14 minuuttia.

Ari-Pekka Liukkonen vei nimiinsä odotetusti 50 metrin vapaauinnin alkuerät kelpo ajalla 22,31. Miehen tavoite kisoissa on saada alle mahdollisimman hyviä startteja. Sprintteri osallistui myös Challenge-finaaliin, mutta veti ensimmäisen altaanmitan täydellä teholla ja jätti sitten leikin kesken.

– Olen lähtenyt hakemaan hyviä uinteja sekä aamun että illan uinneissa. Se palvelee parhaiten tulevia MM-kisoja, Liukkonen kertoi.

Kiihkeät Challenge-finaalit jatkuvat vielä sunnuntaina, jolloin ohjelmassa ovat sekä naisten että miesten rinta- ja vapaauinnin 50 metrin Challengit. Erityislaatuisessa finaalissa uidaan neljä erää kahden minuutin palautuksella. Ensimmäisessä välierien 8 parasta, toisessa ensimmäisen erän 6 parasta, kolmannessa toisen erän 4 parasta ja neljännessä kolmannen erän 2 parasta. Neljännen Challenge-erän voittaja on lajin voittaja, ja toiseksi sijoittunut kakkonen. Lajin kolmannen sijan saavuttaa kolmannen erän kolmanneksi sijoittunut.


Tulospalvelu: www.livetiming.fi 

grandtour.simmis.fi 

Uimaliiton GP-kisasivu