EYOF-uinnit vauhdissa Turkin Trabzonissa

#UUTINEN 27.7.2011

Pari vuotta sitten Tampereella järjestetyt Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit kokoontuvat parhaillaan Turkissa. Trabzonissa on nähty jo finaaleissa neljä suomalaisuimaria, mutta mitalitili ei ole vielä auennut.

Tämän kesän nuorten EM-mitalistit Jenna Laukkanen ja Matti Mattsson vastasivat myös suomalaisten EYOF-mitaleista kaksi vuotta sitten Tampereella. Kesän 2009 EYOF-uinneista on nyt uusien uimareiden puolustettavana hirmuinen kuuden B-finaalipaikan, viiden A-finaalipaikan ja kolmen mitalin tulos.

Maanantaina, ensimmäisen EYOF-uintipäivän saldona oli kolme B-finaalipaikkaa. Tony Eriksson ui 100 metrin vapaauinnissa oman ennätyksensä uusiksi kahteen kertaan. Alkuerien aika 53,44 vei B-finaaliin, jossa uitu 53.26 riitti seitsemänneksi. Myös Laura Mäki 100 metrin perhosuinnissa ja Tuomas Pokkinen 200 metrin sekauinnissa saavuttivat B-finaalipaikat, joissa molempien sijoitus oli kahdeksas.

Tiistaiaamuna Tapio Junnisen 200 metrin rintauinnissa kirjaama henkilökohtainen ennätysaika 2.25,93 riitti B-finaaliin. Iltapäivällä Junninen paransi ennätystään vielä kertaalleen lukemiin 2.25,59. Muut suomalaisuimarit jäivät henkilökohtaisilla matkoilla alkueriin. Samoin kävi 4x200 metrin vapaauinnin sekaviestissä.

Kattavat EYOF-uintiraportit löytyvät Simma Suomen sivuilta.

"