Ensimmäiset uimarit valittu Rion olympialaisiin!

#UUTINEN 9.12.2015

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimennyt seitsemän uutta urheilijaa Rion olympiajoukkueeseen. Mukana tässä vaiheessa oli myös kolme uimaria.

Kolme uimaria on jo valittu Rion olympiajoukkueeseen. A-rajan saavuttaneille Matias Koskelle ja Tanja Kylliäiselle on vielä renkaat luvassa seuraavissa valinnoissa.

Uimarit Jenna Laukkanen, Ari-Pekka Liukkonen ja Matti Mattsson on valittu Rion olympiajoukkueeseen. Huippu-urheiluyksikkö valitsi kokoonpanoon nyt seitsemän urheilijaa, jotka ovat osoittaneet viime vuosina arvokilpailumenestystä. Kyseessä oli valintojen toinen kierros, ja yhteensä joukkueeseen on valittu nyt viisitoista urheilijaa.

Uinnissa Rion olympiauintien A-rajan on saavuttanut tähän mennessä viisi uimaria. Nyt valittujen Laukkasen, Liukkosen ja Mattssonin lisäksi Yhdysvalloissa asuvat Matias Koski ja Tanja Kylliäinen ovat lunastaneet olympiapaikkaan oikeuttavan A-rajan. Koski ja Kylliäinen joutuvat vielä odottamaan kisapassinsa leimaamista.

Uimareilla luvassa pian jo ensimmäinen Rion kokemus

Lyhyen radan EM-uinneissa kaksi kultamitalia voittanut Jenna Laukkanen on uinut kuusi kertaa Rion A-rajan alle, 100 ja 200 metrin rintauinneissa.

– Ensinnäkin tämä valinta on minulle merkki siitä, että Rioon osallistuminen on nyt virallista. Tein toki A-rajat kahdessa lajissa kesällä, jolloin jo tiesin, että keskittyminen olympialaisiin voi alkaa heti siitä. Siinä mielessä itselleni ei ole kauheasti väliä, missä kohtaa varsinainen valinta tulee, nyt sekin tuli, tuumii tuore Euroopan mestari Jenna Laukkanen.

– Tammikuussa leireillään kolme kovaa viikkoa Riossa, sitä odotan jo innoissani. Keväällä on luvassa "urheilijavaihtoa" tshekkiuimari Martina Moravcikovan kanssa Tshekissä ja täällä Vuokatissa, siitä on minulle paljon hyötyä, että saan kovaa treeniseuraa. SM-kisat ja EM-uinnit on toki keväällä ohjelmassa, mutta kaikki paukut tähdätään Rioon. Kunhan vielä naisten viestijoukkue saadaan kisakoneeseen, Laukkanen jatkaa.

Ari-Pekka Liukkonen valmistautuu Laukkasen ja Mattssonin tavoin toisiin olympialaisiinsa. Hän oli ensimmäinen Rion A-rajan saavuttanut suomalaisuimari, ja vakuuttavaan olympianäyttöjen sarjaan kuuluu neljä A-rajan alitusta 50 metrin vapaassa.

– Lontoossa minulle riitti mukaan pääsy ja kilpaileminen maailman parhaiden seurassa. Nyt tavoitteet ovat paljon korkeammalla eli finaalisijoilla saakka, ja näen seuraavat 7 kuukautta huikeana mahdollisuutena urallani, Liukkonen sanoo.

– Leireilen joulun ja uuden vuoden yli tammikuun loppuun asti jenkeissä ja Riossa. Kisavauhtia kokeillaan tammikuun lopulla Luxemburgissa ja Lontoon EM-kisoissa toukokuussa sekä joissakin kansainvälisissä kisoissa Euroopassa.

Matti Mattsson oli Suomen paras uimari edellisissä olympialaisissa. Lontoossa hän napautti tavoitteekseen olympiakullan Riossa 200 metrin rintauinnissa, ja pitää toki siitä kiinni edelleen:

– Tosi hienoa, että tekemiseeni uskotaan, ja siihen, että voin menestyä Riossa. Tämä antaa harjoittelurauhan loppukaudeksi, sillä nyt täytyy treenata täysillä. Kaikki täytyy saada kohdalleen kultamitalia varten, 12 uintia viikossa, kolme punttia, fustraa, painia, ravitsemusterapiaa ja psyykkistä valmennusta, Mattsson luettelee.

– Rion leiri on tammikuussa ja keväällä kilpaillaan ulkomailla, maaliskuussa Berliinissä ja EM:t toukokuussa Lontoossa, mutta kovan treenin kannalta kisatkin otetaan ennen Rioa, porilainen kertoi.

Kojonkoski: Lisää valintoja ensi keväänä

Huippu-urheiluyksikkö noudattaa olympiavalinnoissa joustavan valinnan periaatetta, jonka mukaan urheilijoita valitaan olympiajoukkueeseen sitä mukaa kun vaadittavat kriteerit täyttyvät. Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski kertoo, että toisessa valinnassa valituilla urheilijoilla on kovan luokan kansainväliset arvokilpailunäytöt ja selkeä menestyspotentiaali Riossa.

– Valitsimme tässä vaiheessa seitsemän urheilijaa, joille halusimme taata mahdollisuuden keskittää kaikki energia upeaan ja haastavaan matkaan kohti Rion Olympialaisia. Kaikilla nyt valituilla urheilijoilla on vahva mahdollisuus menestyä huipputasolla Riossa. Haluamme pitää valintaprosessin urheilijaa tukevana ja mahdollisimman joustavana myös jatkossa. Seuraavat mahdolliset valinnat tehdään maaliskuussa, toukokuussa ja heinäkuussa 2016, Kojonkoski sanoo.

Keskiviikon valinnat kokonaisuudessaan www.sport.fi