Cetus putsasi Tampereen IKM-pistepotin

#UUTINEN 19.6.2017

Ikäkausimestaruusuinneissa tehtailtiin hurjasti uusia kilpailuennätyksiä, uusien lajien myötä peräti 33. Seurojen pistekisan valtikka on juurtumassa takaisin Espooseen.

Ikäkausimestaruusuintien taso oli korkealla viime viikonloppuna Tampereella. Uimarit parantelivat omia tilastoaikojaan laajalla rintamalla, vaikka kaikille kyseessä eivät vielä olleet edes kauden pääkilpailut. Osa jatkaa kautta kansainvälisiin nuorten EM- ja PM-uinteihin.

Ikäkausimestaruusuintien lajiohjelmaan uutuutena tulleet 50 metrin matkat sekä 400 metrin vapaauinnit kasvattivat kisaennätysten kokonaismäärän 33:een, mutta "vanhoillakin" matkoilla kellotettiin mukavat 19 uutta IKM-ennätystä peräti 11 eri uimarin toimesta.

Cetus uusi kesän 2016 IKM-voittonsa Tampereella. Espoolaiset kahmivat 71 pistettä enemmän kuin Åbo Simklubb, kolmantena oli Oulun Uinti. Cetuksen vahvuus on omaa luokkaansa, sen 52 uimarin joukkue on merkittävästi suurempi kuin ÅSK:n 29 uimaria ja OU:n 24.

Seurapisteiden kärkipaikoilla marginaalit olivat melko selkeitä. Cetus on palaamassa vankasti näiden ikäluokkien kärkiseuraksi. Edellisen viiden vuoden aikana pokaali on asunut Espoon lisäksi Helsingfors Simsällskapin ja ÅSK:n palkintokaapissa.

Viikonloppu tarjosi hyviä kamppailuita

Palkintopallia kulutti eniten Oulun Uinnin 14-vuotias Laura Lahtinen. Kisaennätyksiäkin useasti pöyhinyt Lahtinen saavutti Tampereella peräti seitsemän henkilökohtaista kultaa sekä hopean ja pronssin. 14-vuotiaiden ikäluokassa kovimman tuloksen iski kuitenkin Raision Urheilijoiden Rebekka Luoto, hänkin saavutti kunnioitettavat neljä kultaa ja kolme hopeaa.

Tyttöjen ikäluokissa viimeistä kertaa pitkän radan IKM-uinneissa esiintyneet Sini Silvennoinen, Mia Pentti ja Peppi Siirtola nakuttivat kovia, yli 700 FINA-pisteen tuloksia.

Poikien sarjassa näyttävän sisääntulon pitkän radan IKM-uinteihin teki ÅSK:n Marcus Forsel, joka kamppaili hyvin tasaisesti Vaasan Uimaseuran Alex Lydmanin kanssa P-14-ikäluokan parhaasta tuloksesta. Lydman sen lopulta vei vain parin pisteen erolla turkulaiseen, mutta mitaleissa Forsel oli omaa luokkaansa keräten peräti seitsemän henkilökohtaista kultaa ja yhden hopean.

Cetuksen Roni Kallström hyvästeli pitkän radan IKM-uinnit kuuden mitalin saldolla. Selkäuintien braavuuriensa lisäksi hän menestyi hyvin myös lyhyissä vapaauinneissa. 16-vuotiaissa pojissa 700 FINA-pistettä jäi puhkaisematta, Kallströmin kannassa olivat pitkän rintauinnin kisaennätysvauhtia pitänyt Vandersin Erik Nurmi ja neljän kultamitalin joensuulainen Veeti Ruohtula.

Seuraavat IKM-uinnit Vaasassa

Tampereen IKM-kisoissa nähtiin myös uusia vivahteita. Perjantaina kisat avattiin osallistuvien joukkueiden marssilla ja päätöstä juhlittiin allasdiscon hulinassa sunnuntaina. Valmentajille järjestetty klinikka keräsi lauantaina paljon kiitosta Oulun Uinnin Juha Juopperin mielenkiintoisen esityksen puolesta. Nuorten urheilijoiden vanhempiakin huomioitiin ravitsemusluennon merkeissä. Ikäkausiuimarit kilpailevat syksyn lyhyen radan loppukilpailut Vaasassa joulukuussa ja ensi kesänä pitkällä radalla Espoossa.


Piste- ja mitalitaulukot IKM-kisasivulla 

Valokuvia Tampereen Uinnin Tuen Facebook-sivulla 

Parhaat FINA-pisteet top-3

T-13
1) Kanerva Kinnunen UKK 644 (50 m RU)
2) Pinja Taskila OU 630 (200 m RU)
3) Jenna Pulkkinen KoU 627 (100 m VU)

T-14
1) Rebekka Luoto RaisU 698 (100 m RU)
2) Laura Lahtinen OU 683 (200 m SKU)
3) Laura Kellberg Cetus 665 (100 m SU)

T-15
1) Sini Silvennoinen ÅSK 745 (100 m VU)
2) Mia Pentti SWIM 725 (50 m SU)
3) Peppi Siirtola Cetus 711 (50 m SU)

P-14
1) Alex Lydman VUS-VSS 595 (400 m VU)
2) Marcus Forsel ÅSK 593 (100 m VU)
3) Tatu Hapuoja UiTa 580 (100 m VU)

P-15
1) Oskari Aalto Cetus 630 (100 m VU)
2) Roope Paatos RaisU 620 (400 m VU)
3) Ronny Brännkärr KemTU 615 (200 m RU)

P-16
1) Roni Kallström Cetus 670 (50 m SU)
2) Erik Nurmi Vanders 660 (200 m RU)
3) Veeti Ruohtula JoUS 652 (100 m VU)

Uudet IKM-ennätykset

T-14 100 m RU: Rebekka Luoto RaisU 1.12,52 (-0,85)
P-15 200 m SKU: Oskari Aalto Cetus 2.13,83 (-1,49)
T-13-15 50 m PU: Siri Auvinen Cetus 28,41
P-14-16 50 m VU: Roni Kallström Cetus 24,55

T-13 200 m SKU: Lotta Pälsi HSS 2.27,89 (-0,57)
T-14 200 m SKU: Laura Lahtinen OU 2.23,19 (-2,31)
P-14-16 50 m PU: Veeti Ruohtula JoUS 25,95 
T-13-15 50 m VU: Sini Silvennoinen ÅSK 26,46

P-15 800 m VU: Roope Paatos RaisU 8.51,39 (-6,47)
T-15 100 m VU: Sini Silvennoinen ÅSK 57,60 (-0,66) viestialoitus
P-16 200 m SU: Roni Kallström Cetus 2.10,68 (-1,57)
T-13-15 50 m SU: Mia Pentti SWIM 30,11
T-14 100 m PU: Laura Lahtinen OU 1.04,53 (-0,79)
T-15 100 m PU: Anniina Kallio RaisU 1.03,26 (-1,02)
P-14 400 m VU: Alex Lydman VUS-VSS 4.21,59
P-15 400 m VU: Roope Paatos RaisU 4.17,99
P-16 400 m VU: Taneli Lantta SiWa 4.15,08

P-16 100 m SU: Roni Kallström Cetus 59,48 (-0,48) viestialoitus
T-15 400 m SKU: Anniina Kallio RaisU 5.06,48 (-1,06)
P-14-16 50 m RU: Eerikki Laitala Cetus 30,62
T-15 100 m SU: Mia Pentti SWIM 1.04,97 (-0,21)
T-15/P-16 4x50 m SKUV: Cetus 1.51,61 (-0,99)
P-16 200 m RU: Erik Nurmi Vanders 2.25,83 (-1,49)
P-14-16 50 m SU: Roni Kallström Cetus 27,46
P-15 100 m PU: Ibrahim Ezzat AUi 59,23 (-0,38)
T-13 400 m VU: Sohvi Kallinen LaUS 4.39,74 
T-14 400 m VU: Laura Lahtinen OU 4.41,52
T-15 400 m VU: Anniina Kallio RaisU 4.40,00

T-15 4x100 m SKUV: ÅSK 4.25,20 (-0,45)
T-13-15 50 m RU: Laura Lahtinen OU 33,51
T-15 100 m VU: Sini Silvennoinen ÅSK 57,43 (-0,17)
T-13 200 m PU: Lotta Pälsi HSS 2.26,09 (-1,22)
T-14 200 m PU: Laura Lahtinen OU 2.21,85 (-4,15)