Aschanilla hurja urakka SM-uintien avauspäivänä

#UUTINEN 4.2.2010

Tampereella torstaina alkaneiden SM-uintien avauspäivä tuotti yhden kisaennätyksen Emilia Pikkaraisen toimesta. Patricia Aschan puolestaan kauhoi kaksi finaalia kolmen minuutin palautuksella.

Tampereen SM-uintien ensimmäisen päivän kansainvälisesti paras tulos oli Hanna-Maria Seppälän voittotulos 53,60 100 metrin vapaauinnissa. Suorituksella heltisi 924 FINA-pistettä sekä 9 pistettä Espoon Cetukselle seurojen väliseen pistekilpailuun. Seppälä kilpailee Tampereella ensimmäistä kertaa Cetuksen väreissä.

- Edustan uutta seuraa, Cetusta, oikein hyvällä mielellä erityisesti, koska sain kunniatehtävän toimia täällä joukkueen kapteenina. Keravan Uimareista on pelkkiä hyviä ja lämpimiä muistoja, mutta kehittymismahdollisuudet isossa seurassa ovat paremmat. Näissä kisoissa päätavoitteenani ovat viestit, niitä odotan eniten, olemme niissä aika korkealla, Seppälä laskeskeli.

Emilia Pikkarainen voitti 200 metrin sekauinnin uudella kilpailuennätyksellä 2:12,47. Anu Koiviston 11 vuotta vanha ennätys parantui tasan kaksi sekuntia. Sekauinti on kuitenkin vain sivulaji, ja Pikkarainen käänsikin jo katseen perjantaille:

- Nyt on menossa peruskuntokausi ja treenit ovat sujuneet tosi hyvin. Odotan tosissani näissä kisoissa vielä 200 metrin perhosuintia ja uskon, että sekin menee hyvin, vantaalainen lupaili.

Patricia Aschan oli tietoisesti valinnut ennen kokemattoman urakan ensimmäiselle kisapäivälle. Hän ui 800 metrin vapaauinnin kuumassa erässä voitokkaasti ja heti sen perään myös 200 metrin sekauinnin finaalissa, johon hän oli aamujaksosta nopeimpana edennyt. Muut finalistit marssivat musiikin tahdissa lähtöpaikalle, kun Aschan jo odotteli ratansa päädyssä juuri altaasta nousseena. Hän ehti nauttia pari hörppyä juomapullosta ennen kuin starttisummeri taas soi, tuloksena oli SM-hopeaa.

- Oli aika hurja urakka uida nämä kaksi lajia peräkkäin. En mennyt enää täysillä 800 metrin vapaauinnin loppumatkaa, säästelin itseäni vähän, että jaksan uida sekarin, sillä tavoitteenani 800 metrillä oli voitto, ei ennätysaika. Henkisesti oli aika kova homma latautua näihin peräkkäisiin lajeihin, fyysisesti tämä ei ollut niinkään rankkaa eli kunto on ilmeisesti kohdallaan.

Miesten 100 metrin rintauinnissa voittajaksi kruunattiin Iisakki Ratilainen. Hän oli erittäin tyytyväinen aikaansa 1:01,27.

- Tähän kisaan valmistautuminen on sujunut aika poikkeuksellisissa merkeissä. Normaalin neljän viikon valmistautumisen sijaan nyt on valmistauduttu lepäämällä viikko, Ratilainen yllätti.

Hopean otti Ari-Pekka Liukkonen, pronssia Niko Hämäläinen.

Avauspäivä tarjosi paljon näyttäviä taisteluita, vaikka ennätysvauhti jäikin vähiin. Miesten 200 metrin perhosessa trilleri muodostui Ilkka Hanhinevan ja Mika Solan välille, Hanhineva otti voiton jääden vain kuusi sadasosaa lyhyen radan EM-uintien aikarajasta.
Myös 50-metrisillä nähtiin hyvät ja tasaiset kamppailut, miesten selkäuinnin vei Kristian Outinen ja naisten perhosen Melina Heikkinen.

Tulokset ja pisteet kisasivulla.

Emilia Pikkarainen kurotti onnittelemaan Patricia Aschania rankan kisaohjelman jälkeen sekauinnin palkintojenjaossa.

Miesten pitkä vapaauintiviesti kulminoitui ankkuriosuuteen