32 uimarin joukkue puolustaa kotivoittoa

#UUTINEN 8.6.2016

Tampereella 9.–10. heinäkuuta kisattaviin Pohjoismaiden Ikäkausimestaruusuinteihin on valittu suuri joukkue. Tervetuloa kannustamaan Suomi voittoon.

Tampereen Uintikeskus toimii Pohjoismaisten Ikäkausimestaruusuintien näyttämönä heinäkuun toisena viikonloppuna. Kuva: Jussi Salminen

Suomi on koonnut iskukykyisen joukkueen nuorten pohjoismaisiin mestaruusuinteihin. Tampereella uidaan heinäkuun toisena viikonloppuna peräti 32 uimarin joukkueella, jossa nyt on 17 tyttöä ja 15 poikaa. Osalla on jo kokemusta Suomen edustustehtävistä kansainvälisissä Multinations-kisoissa, osalle Tampereen kisa on ensimmäinen edustus Suomi-verkkareissa.

– Meillä on todelliset mahdollisuudet tavoitella kisojen parhaan maan titteliä pistetaulukossa, kertoo joukkueenjohtaja Simo Karvinen.

Poikien osalta joukkuetta voidaan vielä täydentää ensi viikolla kisattavien Turun IKM-uintien tulosten perusteella.

Tampereelle saapuvat joukkueet Färsaarilta, Islannista, Latviasta, Liettuasta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Kisojen ikäluokat ovat tytöt 13–15 vuotta ja pojat 14–16 vuotta. Edellisistä Suomessa järjestetyistä nuorten PM-uinneista, Vaasassa joulukuussa 2012, puolustettavana on voitto.

Joukkue

Tytöt

Raakel Bärlund, LaUS
Charlotta Edelman, ÅSK
Anniina Kallio, RaisU
Laura Lahtinen, OU
Lilli Louhikoski, Vanders
Rebekka Luoto, RaisU
Mila Manner, NoPy
Anniina Murto, PUS
Vilma Oura, HSS
Mia Pentti, SWIM
Emilie Pärnänen, ÅSK
Reetta Rantakokko, AUi
Peppi Siirtola, Cetus
Sini Silvennoinen, ÅSK
Vuokko Suomäki, AUi
Emma Uuskylä, AUi
Alexandra Vartiainen, HSS

Pojat

Aleksej Belfer, Orca
Kirill Egorov, HSS
Mohamed Ezzat, AUi
Jami Heinilä, HSS
Oskari Herpola, ÅSK
Santeri Hölttä, HSS
Tuomas Jokinen, Cetus
Niki Karlsson, HSS
Roni Kallström, Cetus
Joona Korhonen, TaTU
Eerikki Laitala, Cetus
Teemu Lehtonen, UiTa
Atte Moilanen, OU
Erik Nurmi, Vanders
Veeti Ruohtula, JoUS

Joukkueenjohto

Simo Karvinen, joukkueenjohtaja
Aija Hakala, valmentaja
Petri Heinilä, valmentaja
Anttoni Laitinen, valmentaja
Timo Peltola, valmentaja
Heidi Rissanen, valmentaja
Tuomas Tikkala, fysioterapeutti

Kilpailujaksot

Lauantai 9.7. klo 10.00 ja 16.00

Sunnuntai 10.7. klo 10.00