22 hyppääjän joukkue PM-jahtiin joulukuussa

#UUTINEN #UIMAHYPYT 30.10.2018

Uimahyppyjen Pohjoismaiden mestaruudet nuorissa ja aikuisissa ratkotaan Norjassa. Suomi lähettää kisoihin ennätyssuuren joukkueen, mukana myös viime kesän nuorten EM-mitalistit.

Bergenin AdO-areena on suomalaisille uimahyppääjille tuttu kisapaikka muun muassa kesän 2017 nuorten EM-kisoista. 7.–9. joulukuuta siellä kisataan Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen PM-joukkue on kaikkien aikojen isoin hyppymaajoukkue. Mukana ovat viime kesän nuorten EM-mitalistit Lauren Hallaselkä ja Anni Paloheimo sekä kokeneet aikuisten arvokisahyppääjät, Jouni Kallunki, Juho Junttila ja Roosa Kanerva. Kokeneimpien hyppääjien mukana on viisi ensikertalaista C-ikäisten (s. 2005-2006) sarjassa.

Joukkueen suuri koko osoittaa sen, että uimahypyissä on tehty oikeita valintoja maajoukkuetoimintojen osalta. Talent-ryhmä perustettiin nuorten maajoukkueen esiasteeksi C-ikäisille ja nuoremmille vuonna 2013. Siitä lähtien polku nuorten maajoukkueeseen on kulkenut Talent-ryhmän kautta.

Nuorimmista taitureistamme kannattaa pitää silmällä ainakin Odessa Käckiä, Eerika Repoa ja Aaron Hoffmania. Isoa joukkuetta johtaa nuorten olympiavalmentaja Satu Uusitalo.

Luvassa on menestystä, hienoja suorituksia ja mitalisadetta. Kokonaiskisan voitosta Suomi ja Ruotsi tulevat käymään todella tiukan kilpailun. Osa junioreista osallistuu myös aikuisten sarjoihin.

Joukkue

Miehet
Juho Junttila, Tiirat
Jouni Kallunki, AWS

Naiset
Roosa Kanerva, VanDi

A-pojat
Aarne Riekki, VanDi
Tino Tapio, Tiirat
Joona Heinonen, VanDi

A-tytöt
Ruska Lehtonen, Tiirat
Nea Immonen, VanDi
Saija Paavola, Tiirat
Sofia Sihvonen, VanDi

B-tytöt
Lauren Hallaselkä, Tiirat
Anni Paloheimo, Tiirat
Sofia Slöör, Tiirat
Pinja Pylkäs, Tiirat

C-Pojat
Aaron Hoffman, Tiirat
Eemeli Koutajoki, Tiirat
Lukas Lundmark, Tiirat

C-Tytöt
Eerika Repo, Tiirat
Odessa Käck, VanDi
Hannah Puranen, Tiirat
Wilma Perkiö, VanDi
Greta Avonius, VanDi

Asiasanat

PM-kilpailut