Seuratuki 2018 haku 13.11. - 15.12.2017

9.11.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut verkkosivuillaan vuoden 2018 seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) hakuohjeet ja kriteerit. Seuratuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. 

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Avustuksella edistetään valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret. Avustuksiin voidaan käyttää enintään 4 miljoonaa euroa, jos eduskunta vuoden 2018 talousarviota hyväksyessään osoittaa määrärahat ko. tarkoitukseen. Pienin haettava summa on 2500 € ja suurin 15 000 €. 

Hakuaika alkaa 13.11.2017 ja se päättyy 15.12.2017 klo 16.15.

Vuoden 2017 haussa kaikkiaan 425 hanketta sai seuratukea. Näistä yhdeksän oli Uimaliiton jäsenseuroja, joille tukea myönnettiin yhteensä 64 500 euroa. 

Tutustu hakuohjeisiin ja kriteereihin ministeriön sivuilla. Katso vinkkejä hakemiseen myös täältä. Hyviä materiaaleja suunnittelun ja hakemisen tueksi löytyy kootusti Seuraverkosta.
Sparrausapua hakemuksen tekoon Uimaliitosta jaana.sinervuo-tarula@uimaliitto.fi sekä liikunnan aluejärjestöjen seurakehittäjiltä.